Britannia Iranille: Astukaa ulos pimeydestä, vapauttakaa alus

Britannia vaatii Irania vapauttamaan tankkerin ja sen miehistön.

– Iran on ottanut laittomasti haltuunsa Britannian lipun alla seilaavan aluksen. Jos Iran haluaa astua ulos pimeydestä tullakseen hyväksytyksi kansainvälisen yhteisön vastuulliseksi jäseneksi, heidän täytyy noudattaa sääntöpohjaista kansainvälistä järjestelmää, sanoo Britannian ulkoministeri Dominic Raab Sky Newsille.

Iran otti toissa viikon perjantaina haltuunsa Britannian lipun alla seilaavan ruotsalaisomisteisen tankkerin Hormuzinsalmessa. Britannia puolestaan pysäytti aikaisemmin heinäkuun alussa iranilaistankkerin Gibraltarilla. Britannina mukaan tankkeri kuljetti pakotteiden vastaisesti öljyä Syyriaan.

Iran on ärsyyntynyt sille asetetuista pakotteista. USA vetäytyi Iranin ydinsopimuksesta viime vuoden keväänä ja palautti maata koskevat taloudelliset pakotteet.

Iran kertoi heinäkuun alussa ylittäneensä ydinsopimuksessa asetetun rajan uraanin rikastamisessa. Sopimuksen tarkoituksena on sitouttaa Iran rajoittamaan ydinohjelmaansa vastineeksi talouspakotteiden keventämiselle

Iran on uhannut rikkoa sopimusta myös muilta osin, elleivät sopimuksen jäljellä olevat osapuolet Britannia, Kiina, Ranska, Saksa ja Venäjä auta sitä kiertämään pakotteita etenkin öljyn myynnin osalta.

Britannian on lähettänyt Persianlahdelle sota-aluksia, joiden tehtävän on suojella alueella liikkuvia brittialuksia.

Mainos