Brexitin yllättävä hyötyjä: Ison-Britannian lobbarit elävät nyt kultakautta

Ison-Britannian EU-ero avaa ovet valtavalle lobbausoperaatiolle.

Lontoossa ja Brysselissä työskentelevät brittilobbarit elävät nyt kulta-aikaansa, kun Iso-Britannia neuvottelee EU-erostaan, kertoo Politico-lehti. Varsinainen taisto käydään kuitenkin eron jälkeen, kun Ison-Britannian parlamentissa lähdetään päättämään, mikä osa EU-aikana säädetystä lainsäädännöstä halutaan jättää voimaan.

– Jokainen yritys ja hyväntekeväisyysjärjestö haluaa käyttää tämän tilaisuuden lobata edes pieniä muutoksia johonkin, sanoo NHouse Communications -yrityksen perustaja ja Theresa Mayn kabinetin entinen viestintäpäällikkö Katie Perrior.

Ison-Britannian vaikuttajaviestintäsektorin koon mittaaminen on Politicon mukaan hankalaa, mutta vuonna 2015 valmistunut raportti arvioi, että erilaiseen lobbaamiseen käytetään maassa jopa 2 miljardia euroa. Se on enemmän kuin esimerkiksi Brysselissä, jonka vaikuttajaviestintäsektorin koon on arvioitu olevan noin 1,35 miljardia euroa.

Määrän arvioidaan kasvavan edelleen, kun yritykset alkavat ymmärtää, kuinka valtava muutos Brexit niiden näkökulmasta on.

– Brexit on politiikan linssi, jonka läpi kaikki yhteiskuntasuhdetyö nyt tehdään, sanoo Will Walden, Edelmanin Ison-Britannian johtaja ja ulkoministeri Boris Johnsonin entinen erityisavustaja.

Mainos