Brexit saisi sijoittajat epäilemään myös Suomen EU-sitoutumista

Vähittäiskauppa vetää, rakentaminen vilkastuu ja kuorma-autot kulkevat, mutta synkkänä varjona Suomen talouden ylle kohoaa Britannian EU-kansanäänestys.

Hypon pääekonomistin Juhana Brotheruksen mukaan Britannian ero EU:sta voisi heiluttaa koko Euroopan ja Suomen talouden raiteiltaan. Brittien EU-ero voisi myös houkutella mukanaan muita lähtijöitä, tai ainakin rahoitusmarkkinat alkaisivat spekuloimaan seuraavaa lähtijää.

– Kansainvälisten sijoittajien silmissä myös luottamus Suomen sitoutumiseen euroon ja EU:hun voi tulla epäilyksen alaiseksi, Brotherus varoittaa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Suurin uhka Suomen talouskehitykselle tuleekin hänen mukaansa nyt ulkoa päin, sillä Suomi jatkaa pienessä kasvussa kotimarkkinoiden vedolla. Hän viittaa Tilastokeskuksen viimeisimpiin tietoihin vähittäiskaupasta, rakennusluvista ja kuorma-autoliikenteestä.

Vähittäiskaupan myynti kasvoi ennakkotietojen mukaan toukokuussa kaksi prosenttia vuodentakaisesta. Määrällisesti myynti kasvoi 3,2 prosenttia, sillä hinnat ovat laskeneet vuodentakaisesta.

Asuinrakentamisen volyymi kasvoi helmi-huhtikuussa viime vuoden vastaavasta jaksosta yli 20 prosenttia ja muun rakentamisen lähes 14 prosenttia. Myönnettyjen rakennuslupien kuutiomäärät kasvoivat yli yhdeksän prosenttia.

Kuorma-autoilla puolestaan kuljetettiin tammi-maaliskuussa painoltaan kuusi prosenttia enemmän tavaraa kuin vuotta aiemmin.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Britannian tämänpäiväisen kansanäänestyksen lopputulos kuitenkin uhkaa talouden kasvua Suomessa ja koko Euroopassa,

– Ero toisi mukanaan jopa kahden vuoden epävarmuuden maan neuvotellessa EU:n kanssa irtautumisen yksityiskohdista. Pitkä ja ennen kokematon prosessi olisi myrkkyä Euroopan investoinneille ja luottamukselle, Brotherus arvioi.

Lisäksi Euroopan keskuspankin ohjauskorot ovat jo nollissa, joten Britannian EU-ero saattaisi Brotheruksen mukaan EKP:n entistä tukalampaan asemaan.

Mainos