Boeingin lentokiellossa olevasta 737 Max -konetyypistä on löytynyt uusia turvallisuusriskejä, uutisoi The New York Times.
Konetyyppi asetettiin lentokieltoon maaliskuussa sen jälkeen, kun kaksi konetta oli syöksynyt alas aiheuttaen yhteensä 346 ihmisen kuoleman.
Lentokoneiden putoamiset aiheutti koneisiin asennettu MCAS-ohjelmisto, joka käänsi koneet syöksyyn kesken lennon. Boeing on kehittänyt korjauksen ohjelmistoon, mutta viranomaiset eivät ole vielä hyväksyneet sitä.
Nyt Boeing kertoo löytäneensä konetyypistä uusia mahdollisia turvallisuusuhkia. Esimerkiksi koneen perässä olevan ohjausjärjestelmän johdot sijaitsevat niin lähellä toisiaan, että ne saattavat aiheuttaa oikosulun vaaran. Arvioiden mukaan oikosulku saattaisi pahimmillaan aiheuttaa koneen putoamisen.
Yhtiö tutkii parhaillaan, onko havaittu uhka sellainen, joka todellisuudessa voisi toteutua. Mikäli näin on, Boeing voi joutua tekemään korjauksen noin 800:n jo rakennettuun 737 Max -koneeseen. Mikäli sama vika havaitaan myös aikaisemmassa 737 NG -mallissa, nousee korjattavien koneiden määrä 6 800:lla koneella.
Viranomaiset ovat arvioineet, että nopeimmillaan 737 Max voisi saada lentoluvan keväällä. Yhtiön mukaan jopa nyt havaitun johtovian korjaaminen olisi suhteellisen helppoa ja veisi yhdestä kahteen tuntia per kone.
– Työskentelemme Yhdysvaltain ilmailuhallinnon ja muiden viranomaisten tiukan lupaprosessin kanssa varmistaaksemme turvallisen ja toimivan lopputuloksen, sanoi Boeingin tiedottaja Gordon Johndroe yhtiön tiedotteessa.
– Huomasimme nämä ongelmat osana tiukkaa prosessia ja teemme yhteistyötä ilmailuhallinnon kanssa tehdäksemme oikean analyysin tilanteesta. Olisi ennenaikaista spekuloida, antaako analyysi aihetta koneen rakenteen muuttamiseen, Johndroe sanoi.