BKT laski hieman kesäkuussa

Suomen bruttokansantuote laski Tilastokeskuksen mukaan kesäkuussa 0,1 prosenttia toukokuusta. Työpäiväkorjattuna tuotanto oli edellisvuoden tasolla.

Tämän vuoden kesäkuussa oli yksi työpäivä vähemmän kuin vuotta aiemmin. Alkuperäisten sarjojen mukaan tuotanto pieneni 1,6 prosenttia edellisvuoden tasolta. Toukokuun työpäiväkorjattu tuotanto pieneni tarkentuneiden tietojen mukaan 0,7 prosenttia edellisvuoden toukokuusta.

Jalostus pieneni kaksi prosenttia vuodentakaisesta. Palvelusektori pysyi edellisvuoden tasollaan ja alkutuotanto kasvoi prosentin vuoden 2012 kesäkuusta.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Jalostus sisältää teollisuuden ja rakentamisen. Palvelut sisältää kaupan, majoitus- ja ravitsemistoiminnan, liikenteen, liike-elämän palvelut sekä kiinteistö-, vuokraus- ja tutkimuspalvelut, rahoitus- ja vakuutustoiminnan ja julkiset palvelut. Alkutuotannolla tarkoitetaan maa-, riista-, metsä- ja kalataloutta.

Kausitasoitetun bruttokansantuotteen ennakoidaan kasvaneen 0,7 prosenttia edellisestä vuosineljänneksestä. Työpäiväkorjatun sarjan mukaan BKT oli 0,1 prosenttia korkeammalla tasolla edellisvuoden vastaavaan neljännekseen verrattuna. Vuoden 2013 toisella neljänneksellä oli yksi työpäivä enemmän kuin vuotta aiemmin.

Työllisten määrän ennakoidaan vähentyneen 0,6 prosenttia ja tehtyjen työtuntien vähentyneen 0,3 prosenttia vuoden 2012 toisesta neljänneksestä.

Mainos