Viime vaaleissa Månsson sijoittui kolmanneksi Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen listoilla, ja on siten ensimmäinen varamies Carl Haglundin palattua kotimaahan ministeriksi.
– Arvioin, että minulla on hyvät mahdollisuudet tulla valituksi tällä kertaa, Månsson uskoo.
Edelliskerran tapaan Suomen ruotsinkielisen paikan säilyttäminen EU-parlamentissa vaatii hänen mukaansa erityisiä ponnisteluja.
– Tällä paikalla en sekä vahva symbolinen että ihan konkreettinen merkitys: symbolinen koska Suomi on kaksikielinen maa ja käytännöllinen koska myös ruotsin- ja kaksikieliset äänestäjät tarvitsevat oman edunvalvojansa ja omaa äänitorveaan Euroopassa, Månsson toteaa.
Hänen mukaansa RKP:n paikka on myös Suomen ainoa aidosti liberaali paikka, ja sellaisena sillä on suuri poliittinen merkitys, ei vähinten perussuomalaisten vastavoimana.
Björn Månsson, 60, toimi vuosina 1982-2009 Hufvudstadsbladetin pääkirjoitustoimittajana, ja on sen jälkeen työskennellyt eduskunnassa.