[vc_row][vc_column][rev_slider alias=”posti-01″ mode=”header”][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column][vc_column_text]Elokuun 29. päivänä Posti lähetti lehdistötiedotteen, jossa se kertoi ”järjestävänsä toimintojaan” pakettilajittelussa. Tarkoitus oli vastata ”muuttuviin asiakastarpeisiin”, Posti totesi.
Tiedotteen otsikkoon ei ollut yltänyt tarkka tieto toimien sisällöstä. Postin johto halusi siirtää verkkokaupan paketteja käsittelevät työntekijät Posti Palvelut -nimiseen yhtiöön töihin.
Posti oli perustanut Posti Palvelut vuonna 2017, ja sinne oli siirretty 2 700 lehdenjakajaa. Nyt muutos koski 700:aa paketin lajittelijaa.
Merkittävintä oli, että työntekijät siirtyisivät uuden työehtosopimuksen piiriin. Vanhan sopimuksen olivat neuvotelleet Palvelualojen työnantajat PAU ja Posti- ja logistiikka-alan unioni Palta, uuden Medialiitto ja Teollisuusliitto.
Palkat putoaisivat. Työntekijöiden mukaan ne suorastaan romahtaisivat 30–40 prosenttia. Työnantajan mielestä pudotus taulukkopalkoissa olisi 20–25 prosenttia, mutta uuden palkan päälle tulisi lisiä, jotka pienentävät pudotusta.
PAU vastusti muutosta. Seurasi lakko. Työntekijät lakkasivat postin käsittelystä ja lajittelusta kolmen päivän ajaksi.
Samaisena elokuun 29. päivänä myös Norjan posti lähetti lehdistötiedotteen: ”Norjan posti on valittu maan innovatiivisimmaksi yritykseksi.”
Valinnan teki InnoMag-lehti, ja valintaraadissa istui professoreita ja tietokonealan lehtimiehiä. Raati sanoo olevansa yllättynyt siitä, että yksi Norjan vanhimmista yrityksistä on kohonnut listan huipulle.
– Posti on tehnyt päättäväisiä strategisia toimia rakentaakseen innovaatiomallin, josta jopa MIT (Teknillinen korkeakoulu Yhdysvaltain Massachusettsissa) on ollut vaikuttunut, raati toteaa.
Postin taakse jäivät muun muassa DNB-pankki, teleyhtiö Telenor ja sertifiointiyritys DNV.
Norjan postin tekemät uudistukset eivät ole täysin vieraita suomalaisillekaan. Se on rakentanut uusia logistiikkakeskuksia, joissa voidaan käsitellä yhä suurempi määrä paketteja. Niihin on yhdistetty uusi it-järjestelmä, ja kun verkkokauppa kasvaa, kasvaa myös Norjan postin palvelujen käyttö.
Norjan posti on kehittänyt digitaalisen postilaatikon, jonka kautta viranomaiset voivat lähettää virallisia e-kirjeitä salatulla yhteydellä. Vähän perinteisempi keino on käyttää suojattuja postilaatikoita, josta vastaanottaja voi noutaa kirjeen saamallaan koodilla. Tekoälyä käyttävä Chabot-robotti puolestaan vastaa asiakkaiden kyselyihin netissä.
Postipaketin lähettäminen sujuu nyky-Norjassa jopa kotoa käsin. Asiakas laittaa paketin omaan postilaatikkoonsa, josta postinkantaja poimii sen ja toimittaa eteenpäin. Perinteisen postimerkin sijaan asiakas voi liittää lähetykseen digitaalisen postimerkin. Se tarkoittaa numerosarjaa, jonka asiakas kirjoittaa itse kynällä paketin oikeaan yläkulmaan.
Posti testaa myös itsekulkevaa robottia, joka ajaa paketteja postikonttorilta jakelupisteisiin. Ja sokerina pohjalla on postin päätös hankkia tänä vuonna Teslan sähkörekkoja, joiden akku kestää 800 kilometrin paketinkuljetuskierroksen.
Osaa ideoista on toki Suomenkin Posti kokeillut, vaihtelevalla menestyksellä.
Kiintoisaa muuten on, että Norjan posti testaa parhaillaan, miten se voisi palvella vanhuksia. Suunnitelmissa on, että posteljooni auttaa heitä hoitamalla päivittäisaskareita.
Samaahan ehdotti Suomessa pääministeri Antti Rinne (sd.), jonka mukaan postimies voisi ”kurkata”, onko kaikki kunnossa. Ehdotukselle naureskeltiin. Moni näet muistaa, miten Posti muutama vuosi sitten puuhasi kansalaisille ruohonleikkauspalveluita, mutta eivät onnistuneet toivotulla tavalla.
Norjan Postin arvoketjuyksikön johtaja Gunnar Inderberg sanoo, että Norjassakaan ei ole selvitty ilman isoja muutoksia. Postin volyymit ovat pudonneet 68 prosenttia huippuvuoden 1999 jälkeen. Yhtiö on pysynyt voitollisena toisaalta siksi, että valtio on päivittänyt postin sääntelyä, toisaalta siksi, että organisaatiota on kevennetty.
Merkittävimpiä muutoksia Inderbergin mukaan ovat olleet lauantaijakelun lopettaminen, palveluiden siirtäminen postikonttoreista kauppoihin, ykkös- ja kakkosluokan postin yhdistäminen samaan luokkaan. Ensi vuonna kirjeitä aletaan jakaa joka toinen päivä eli nykyistä harvemmin.
– Kaikki tämä on vaatinut sekä poliittisen hyväksynnän että muutoksia lainsäädäntöön, Inderberg kertoo Nykypäivälle sähköpostitse.
Henkilökunta on joutunut lujille. Inderbergin mukaan vuosina 2011–2019 työntekijöiden määrää postiyksikössä on vähennetty peräti 42 prosenttia. Silti suuria työtaisteluita ei hänen mukaansa ole nähty.
– Muutoksella on ollut dramaattiset vaikutukset työvoimaan, mutta olemme tehneet läheistä yhteistyötä liittojen kanssa ja olemme välttyneet suurilta ristiriidoilta. Irtisanomisia on tehty, mutta suurin osa työvoiman vähennyksistä on pystytty tekemään vapaaehtoisten toimien kautta, Inderberg toteaa.
Norjalaiset ovat tyytyväisiä postiinsa. Sataportaisella asteikolla he antavat sille arvosanan 69, mikä on kaksi pykälää korkeampi kuin edellisvuonna.
Suomalaisten tyytyväisyys omaan Postiimme liikkuu samoissa lukemissa. Liikenne- ja viestintäviraston mukaan suomalaiset antavat Postille arvosanan 3,5, kun korkein arvosana on 5. Pääkaupunkiseudulla ollaan tyytyväisempiä kuin muualla Suomessa. Arvio julkaistiin tammikuussa.
Kuluttajaliitto kuitenkin arvioi elokuussa, että luottamus Postiin rapautuu. Maakuntien kuluttajayhdistysten kyselyssä Posti sai kouluarvosanan 5,8, ja postinkulkua pidetään nykyisin epävarmana ja hitaana.
Postin yleispalveluvelvoite edellyttää, että Posti kantaa kirjeitä kotiin saakka. Postilakia on kuitenkin väljennetty, ja vuonna 2016 eduskunta avasi postitoiminnan kilpailulle. Tämän seurauksena Suomessa toimittaa kirjepostia nyt 16 jakeluyritystä. Yleisjakeluvelvoite koskee kuitenkin vain Postia.
Postin näkymät kirjeiden jakelun osalta eivät ole rohkaisevia. Kirjeiden määrä vähenee seitsemän prosentin vuosivauhtia. Vielä kymmenen vuotta sitten suomalaiset lähettivät 1,1 miljardia kirjettä tai korttia vuodessa. Nyt määrä on pudonnut reiluun 600 miljoonaan, kertoo liikenne- ja viestintäministeriön selvitys. Postin toiminta on silti edelleen voitollista, ainakin kaupungeissa.
Ja jos kirjeiden määrä väheneekin, pakettien kuljetus kasvaa. Liikevaihdolla mitattuna kirjeiden kuljetus on edelleen suurin toimiala Postissa, mutta kun aikaa kuluu, pakettibisnes ajanee ohi.
Postin konkurssiakin on jo veikkailtu. Akuuttia kriisiä yhtiössä ei kuitenkaan ole, koska se tekee voittoa ja kassassa on rahaa. Omavaraisuusaste on turvalliset 49 prosenttia.
Postin minilakko päättyi syyskuun alussa. Maan hallituskin kiinnostui tapauksesta, koska olihan kysymys palkkojen alentamisesta ikävä etenkin SDP:n ministereille.
Omistajaohjausministeri Sirpa Paatero (sd.) ohitti Postin hallituksen ja ilmoitti, että Postin pitää pohtia uudelleen, pakottaako se tosiaan 700:n työntekijän siirtymisen Postin Palveluihin ja uuden työehtosopimuksen piiriin. Otetaan aikalisä ja selvitetään asia, ministeri totesi tiedotustilaisuudessaan.
Samalla Paatero vaati, että Postin johtajille ei voi maksaa nykyisen suuruisia huippupalkkoja. Posti voisi myös leikata valtiolle maksamiaan osinkoja (viime vuonna 28 miljoonaa euroa). Näin rahaa jäisi enemmän postilaisten palkkojen maksuun.
Pääministeri Rinne meni Ylen haastattelussa Paateroakin pitemmälle. Hän ilmoitti, että Postin palkkoja ei leikata. Tässä Rinne tuli ohittaneeksi selvitystä ehdottaneen ministerinsä, koska miksi pohtia asiaa, jonka Rinne on jo päättänyt.
Ja kun Helsingin Sanomat viikkoa myöhemmin kertoi, että Postin suunnitelmat palkanalennuksista koskevatkin jopa 8 000:aa työntekijää, Rinne lupasi, että näitäkään palkkoja ei alenneta. Päinvastoin, hän ehdotti, että työntekijät saavat tuntuvan kertakorvauksen.
Rinteen kannanotto näyttää poikkeavan hänen kolmen vuoden takaisesta mielipiteestään. Silloin hän sanoi Kauppalehdessä näin:
– Kun poliitikot sotkeutuvat työmarkkinoihin, syntyy sutta ja sekundaa.
Hän lausui sanansa silloin, kun Juha Sipilän (kesk.) johtama hallitus valmisteli kilpailukykysopimusta. Rinne arvosteli Sipilää ja katsoi, että tämä ”asettui työnantajan asemaan, siis toisen osapuolen asiamieheksi”.
Postin hallitus, joka palkanalennussuunnitelmia on laatinut, nauttii edelleen maan hallituksen luottamusta – huolimatta siitä, että maan hallitus ohittaa linjauksillaan Postin hallituksen.[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row][vc_row css=”.vc_custom_1569246067413{margin-top: 20px !important;}”][vc_column][rev_slider alias=”posti-02″][/vc_column][/vc_row][vc_row][vc_column][vc_column_text]Postin kohtaloa on toki pohdittu maan johdossa aiemminkin.
Keväällä 2018 silloisen Sipilän hallitus valmisteli Postin listaamista pörssiin. Nykypäivän tietojen mukaan suunnitelmat olivat niin pitkällä, että pörssitalolle oli jo hahmoteltu listautumispäivää. Päivää ei kuitenkaan ollut vahvistettu.
Myös listautumisesitteet oli laadittu valmiiksi. Listautumisesitteen julkaiseminen tarkoittaa, että sijoittajille jaetaan ennen listautumista tietoa yrityksen taloudellisesta tilasta.
Tällä hetkellä valtio omistaa Postin kokonaan. Puolet se omistaa suoraan ja puolet Valtion kehitysyhtiö Vaken kautta. Sipilä toimi itse omistajaohjausministerinä ja hän kannatti Postin jakamista osiin ja listaamista pörssiin.
Myös kokoomus kannatti asiaa. Puolueessa todettiin, että täällä ei haluta ajaa Postia samaan tilaan kuin Ruotsissa on tapahtunut. Valtion omistama Postnord ei ole pysynyt markkinoiden muutosten vauhdissa, ja Ruotsin valtio on joutunut tukemaan sitä. Suomessahan Posti on edelleen voitollinen yhtiö ja maksaa valtiolle osinkoja, mutta kokoomuksessa katsotaan, että jos postilakia ja Postin organisaatiota ei pidetä ajan tasalla, Posti voi nopeastikin kuihtua.
Kokoomuksen mukaan Postin listautuminen olisi vähentänyt omistajariskiä ja tuonut yhtiöön pääomia, joiden turvin yhtiö voisi uudistua. Mahdollisena pidettiin myös, että valtio jollain aikavälillä irtaantuu Postista kokonaan.
Listautumista valmisteltiin yli vuoden ajan. Postin johto tapasi kaikkien hallituspuolueiden edustajat, ja kaikki kolme puoluetta olivat siinä vaiheessa sitoutuneita suunnitelmaan, jonka mukaan valtio olisi jäänyt pörssiyhtiön enemmistöomistajaksi.
Asiasta oli tarkoitus tehdä päätös keväällä 2018, mutta valmistelu keskeytettiin. Syynä oli, että silloin hallituspuolue Sininen tulevaisuus painoi jarrua ja kaatoi ehdotuksen pörssiin viemisestä.
Sinisten ministeriryhmässä epäiltiin, että listautuminen heikentää Postin työntekijöiden asemaa. Eräs asiaa läheltä seurannut arvioi, että siniset toivoivat saavansa Postin työntekijöiltä ja muilta palkansaajajärjestöiltä kiitokset, kun se torjuu yksityistämissuunnitelmat. Kokoomuksessa arvioitiin, että sinisten toive on turha ja että siniset jarrutti turhaan hyviä uudistuksia.
Asiasta ei kuitenkaan äänestetty hallituksessa. Sipilä oli jo aiemmin linjannut, että hallituksen tulee sopia asioista yksimielisesti.
Sipilällä oli tässä järkevät perusteet. Hallituspuolueilla oli eduskunnassa vain niukka enemmistö, ja pienetkin säröt näiden puolueiden yhteistyössä olisivat voineet kaataa hallituksen.
”Kyllä jännittäisi joka päivä avata Hesari. Siis jos olisin omistajaohjauksesta vastaava ministeri, valtionyhtiön hallintoneuvostossa tai hallituksessa tai olisin valtionyhtiössä töissä johtajana. Jos pääministeri vaikka olisi antanut haastattelun.”
Näin tviittasi rahoituksen professori Vesa Puttonen samana aamuna, kun Rinne oli todennut, että Postin palkkoja ei saa laskea.
Puttosen teksti oli toki kepeä heitto, mutta sen takana oli suurempi ajatus siitä, kuka oikeastaan johtaa yritystä.
”Normaali” yrityshän toimii siten, että omistaja kokoaa yhtiöön hallituksen, joka valitsee toimitusjohtajan ja päättää, mitä yritys oikeastaan tekee. Valtasuhteet ovat koko lailla selvät.
Jos yrityksen omistus on hajallaan pieninä sirpaleina, hallituksen toimintaa voi valvoa lisäksi hallintoneuvosto.
Valtionyhtiöissä, kuten Postissa, hallintoneuvosto koostuu poliitikoista, jotka valvovat, että ”kansan” etu toteutuu. Käytännössä hallintoneuvosto valtaa on kuitenkin vuosikymmenten mittaan vähennetty, eikä se voi puuttua operatiiviseen toimintaan, kuten esimerkiksi Postin palkkoihin.
”Kansan” etua valvomassa on toinenkin instanssi, valtioneuvoston kanslian omistajaohjausyksikkö ja omistajaohjausministeri. Ne toteuttavat maan kulloisenkin hallituksen politiikkaa ja saattavat ohi yhtiön hallituksen määrätä, miten yhtiön tulee toimia. Yhtiön hallitukselle tämä voi tuottaa hankalia hetkiä vaikkapa silloin, jos yhtiön etu näyttää poikkeavan ministerin määräyksestä.
Omistajaohjausministerillä on esimies, pääministeri. Pääministeri voi halutessaan ohittaa omistajaohjausministerin, yhtiön hallintoneuvoston, yhtiön hallituksen ja yhtiön toimitusjohtajan ja ilmoittaa, mitä yhtiössä pitää tehdä. Hän voi esimerkiksi kertoa, saako työntekijöiden palkkaa alentaa, tai pohtia, voisiko yhtiö maksaa näille ylimääräisen kertakorvauksen.
Tämän dilemman Puttonen tiivisti tviittiinsä. Hän ei ollut ensimmäinen, vaan kysymys on ikuinen: pitääkö valtion osallistu yritystoimintaan vai ei?
Kiintoisa keskustelu aiheesta käytiin esimerkiksi kolme vuotta sitten, kun Elinkeinoelämän valtuuskunta Eva julkaisi analyysinsä Laiska jättiläinen. Raportin kirjoitti tietokirjailija ja ex-päätoimittaja Hannu Leinonen.
Leinonen laski, että valtio voisi tienata 20 miljardia euroa myymällä omistuksiaan. Postin ja VR:n myynnistä saisi melkein kolme miljardia, hän laski.
Leinonen ehdotti, että valtio laatisi ohjelman yhtiöittensä myymiseksi. Sillä tavalla vahvistettaisiin kotimaisia pääomamarkkinoita ja omistajuutta. Valtion toiminta haittaa yksityistä yritteliäisyyttä, hän sanoi, joten valtion omistajuuden pitäisi olla aina väliaikaista eikä missään tapauksessa maan tapa.
Historian professori Markku Kuisma julkaisi pian Leinosen jälkeen kirjan Valtion yhtiö, jossa hän todisti, että Suomen valtion yritykset ovat tuoneet valtavasti vaurautta maahamme läpi 1900-luvun.
Kuisma tutki Evan raporttia tarkkaan ja osoitti sieltä epäkohtia. Hän katsoo, että yksityiseen toimintaan sisältyy riskejä, jotka usein kaatuvat veronmaksajien niskaan, esimerkiksi Talvivaaran ympäristöongelmat.
– Sijoittajalähtöisen talousdynamiikan liian pitkälle menevä mielistely ei ole yritystoiminnan kehittämisen kannalta järkevää eikä muutenkaan kunniakasta, Kuisma kirjoitti.
Yleinen yksimielisyys sentään vallinnee siitä, että Suomi on länsimaiden joukossa poikkeus. EU-maista Suomen valtio omistaa selvästi enemmän yritystoimintaa kuin mikään muu. Valtion osittain tai kokonaan omistamien yhtiöiden arvo on peräti 50 prosenttia Suomen bruttokansantuotteesta. Listan kakkosena on Ruotsi, jossa luku on alle 30 prosenttia. EU-maiden keskiarvo on vähän yli kymmenen prosenttia. Luvut ovat vuodelta 2012 ja ne on koonnut OECD.
– Suomi näyttää kulkevan kohti aivan omanlaistaan valtiokapitalistista talousmallia, Leinonen kirjoitti.
Valtiontalouden tarkastusvirasto VTV otti valtion omistuksiin kantaa vuosikertomuksessaan syyskuun puolivälissä. Se muistutti, että valtiolla on omaisuutta suunnilleen saman verran kuin velkaa, siis noin sata miljardia euroa.
– Valtion omaisuudesta luopumisen tulee olla suunnitelmallista, ja se tulee kytkeä pitkän aikavälin strategisiin tavoitteisiin. Investointien rahoitusta pohdittaessa tulisi aina myös tarkastella velkaa ja velanottoa vaihtoehtona omaisuuden myynnille. Myynnin jälkeen omaisuudesta saatava tuottovirta lakkaa, VTV totesi.
Rinteen hallitus on todennut, että se myy valtion omaisuutta enintään kolmella miljardilla eurolla. Saamillaan tuloilla se rahoittaa tulevaisuusinvestointeja. ”Varoja käytetään kertaluonteisiin investointeihin ja yhteiskunnallisesti tärkeisiin kokeiluihin, jotka toteutetaan hankkeiden pääomittamisella tai suoralla budjettirahoituksella”, lukee hallitusohjelmassa.
Hallitus myös päivittää valtion omistajapolitiikkaa koskevan periaatepäätöksen. Päivitys julkaistaan todennäköisesti lokakuussa.[/vc_column_text][/vc_column][/vc_row][vc_row css=”.vc_custom_1569246067413{margin-top: 20px !important;}”][vc_column][rev_slider alias=”posti-03″][/vc_column][/vc_row]