Yhdistys huomauttaa kivihiilen ja päästöyksikön hinnan alentuneen selvästi reilussa parissa vuodessa ja moittii hallitusta siitä, että se samaan aikaan päätti leikata puuenergian tukea ja nostaa turpeen veroa.
– Kotimaisen energian asemaa heikentäneitä päätöksiä tehtäessä kivihiilen uusi tuleminen ei vielä ollut ennustettavissa, yhdistys sanoo.
Kosko olosuhteet nyt tiedetään, muuttunut tilanne pitää Bioenergia ry:n mielestä ottaa huomioon päätöksenteossa.
– Tukileikkausten myötä uusiutuvaa puusähköä menetetään koko Suomen tuulivoiman tuotantoa vastaava määrä. Käyttämättä jäävän energiapuun määrä vastaa 200 000 asukkaan kaupungin lämmitystarpeita. Turpeen hidas luvitus ja ylikireä verotus on johtanut tilanteeseen, jossa turvetta on monin paikoin jouduttu korvaamaan kivihiilellä. Tilanne uhkaa merkittävästi heikentää Suomen vaihtotasetta entisestään, yhdistys moittii.
Maaliskuun kehysriihi on paikka, jossa hallituksen on yhdistyksen mielestä tehtävä tarkistus harjoitettuun politiikkaan. Tämä onnistuisi esimerkiksi palauttamalla metsähakkeen tuki ja turpeen vero vuoden 2012 tasolle. Suomen kannalta paras ratkaisu olisi kotimaisten energialähteiden verorasitteista luopuminen.
Toinen keino olisi investointien lupajärjestelmän yksinkertaistaminen ja nopeuttaminen. Erityisesti turveluvitus on nyt ongelmissa. Kolmanneksi yhdistys esittää ensi vuoden pienpuun energiatuen malli linjaamista ja riittävien määrärahojen varaamista.
– Toimiva ratkaisu olisi jatkaa nykyisellä kemera-tuella vuosi 2015 ja valmistella uusi, riittävän yksinkertainen malli tämän vuoden puolella, yhdistys esittää.