Berlusconi: ”Uudet vaalit pian, gallupit osoittavat meille voittoa”

Tänään sunnuntaina 77 vuotta täyttävä Silvio Berlusconi haluaa uudet vaalit, koska mielipidemittaukset näyttävät hänen puolueelleen voittoa.

Silvio Berlusconi on ollut kaatamassa jo viikkoja Enrico Lettan johtamaa Italian hallitusta, jossa hänen puolueensa sekä vasemmistolainen Demokraattinen puolue ovat pääosapuolina.

Berlusconi ja hänen kannattajansa ovat ankkuroineet hallitusyhteistyön jatkumisen hänen mahdolliseen potkimiseensa ulos maan senaatista veropetostuomion takia.

Toisena syynä ovat hallituksen vasemmistopuolen kaavailemat veronkorotukset. Ne koskisivat muun muassa arvonlisäveroa. Verotuloaukko Italian budjettiin ammuttiin Berlusconin vaatimuksesta. Hänen keskeinen vaalilupauksensa helmikuussa ja ehtonsa hallitukseen osallistumiselle oli kiinteistöveron poisto.

Hallitus tekikin tämän, mutta sai samalla EU:n komission kiirehtimään hallitusta paikkaamaan syntyneen verotulojen aleneman. Italia on sitoutunut kuromaan alijäämänsä tänä vuonna 3 prosenttiin, ja nykymenolla se ei onnistu.

Hallituksen vakaus, Italian talouspolitiikka ja sen ennustettavuus eivät kuitenkaan olleet ykkösaiheena Berlusconin sunnuntaisessa puheessa kannattajilleen Napolissa. Hän perusteli puhelimen välityksellä pitämässään puheessa, miksi hänen puolueensa ministerit vetäytyvät Lettan hallituksesta.

– Emme voi hyväksyä arvonlisäveron ja bensiiniveron korotuksia. Veroja koottava hallitus ei ole hallitus, jota maamme tarvitsee. Vasemmisto ymmärtää vain verojen korottamista. On järjestettävä pian ennenaikaiset vaalit, sillä mielipidemittaukset osoittavat meille voittoa, hän sanoi sanomalehti Il Mattinon verkkoversion mukaan.

Berlusconi myös vakuutti, että hän on aina ajatellut maansa parasta ja etteivät hänen henkilökohtaiset ongelmansa ole vaikuttaneet hänen päätöksentekoonsa.

Samaan hengenvetoon Berlusconi vaati oikeuslaitoksen perinpohjaista uudistamista. Hän on tavan takaa syyttänyt oikeusjutuistaan vasemmistolaisen oikeuslaitoksen ajojahtia. Italian korkein oikeus tuomitsi hänet hiljattain vankeuteen veropetoksesta.

Mainos