Berlusconi: Lapseni tuntevat olevansa kuin juutalaiset Hitlerin Saksassa

Italian entinen pääministeri Silvio Berlusconi kertoo käsityksiään häneen kohdistuneesta poliittisesta ajojahdista perjantaina ilmestyvässä kirjassa.

Sanomalehti Corriere della Seran mukaan kuuluisan toimittajan ja tv-kasvo Bruno Vespan uudessa kirjassa Sale, zucchero e caffè Silvio Berlusconi kertoo näkemyksiään ainakin hänen omasta mielestään kokemastaan poliittisesta ajojahdista ja sen vaikutuksista perheeseensä.

– Lapseni tuntevat olevansa kuin juutalaiset Hitlerin hallitsemassa Saksassa. Kaikki ovat kimpussamme, hän toteaa teoksessa.

Kirjan mukaan Berlusconin lapset olisivat pyytäneet isäänsä myymään kaiken omaisuutensa ja muuttamaan maasta. Tästä hän kuitenkin kieltäytyi.

– Olen 100-prosenttisesti italialainen. Juureni ovat Italiassa. Italiassa olen tullut sellaiseksi kuin olen. Tämä on minun maani ja rakastan sitä. En edes ajattele lähteväni, hän sanoo.

Kirjassa Berlusconi palaa myös korkeimman oikeuden hänelle vahvistamaan veropetostuomioon. Hän pitää sitä uskomattomana.

Italian juutalaisjärjestö Unione delle Comunità Ebraiche Italiane (UCEI ) tuomitsi tuoreeltaan Berlusconin kirjassa esittämän lausunnon.

– Rinnastus (Hilterin Saksaan ja juutalaisiin) ei ole vain sopimaton ja käsittämätön, vaan myös loukkaava niiden ihmisten muistoa kohtaan, joilta vietiin kaikki oikeudet ja lopulta julmuuksien jälkeen henki, sanoi UCEI:n puheenjohtaja Renzo Gattegna yleisradioyhtiö RAI:n mukaan.

– Italia on demokratia. Natsi-Saksa oli armoton diktatuuri, jota johtivat rikolliset, hän jatkoi.

Mainos