”Berlusconi ja populistijohtaja Grillo ovat saman mitalin eri puolet”

Italian sosialistipääministeri Matteo Renzi löi puoluejohtaja Silvio Berlusconin ja populistijohtaja Giuseppe Grillon samaan mitaliin.

Pääministeri Matteo Renzi otti sunnuntaina kantaa ex-pääministeri, Forza Italia-puolueen johtajan Silvio Berlusconin lauantaisiin puheisiin, joiden mukaan ”saksalaisten mielestä keskitysleirejä ei ollut olemassakaan”. Sanat oli osoitettu eurososialistien kärkiehdokkaalle, saksalaiselle Martin Schulzille, jota Berlusconi nimitteli vuonna 2003 keskitysleirin kapoksi.

– (Berlusconin) puheet ovat yksinkertaisesti virheellisiä ja niitä ei voi hyväksyä. Yhtä vähän kuin saattoi hyväksyä (Giuseppe) Grillon häpeällisiä kirjoituksia juutalaisvainoista, Matteo Renzi sanoi yleisradioyhtiö RAI:n mukaan.

– Berlusconi ja Grillo ovat saman mitalin eri puolet, Renzi totesi Italian televisiossa.

Populistisen Viiden tähden liikkeen johtaja Grillo kirjoitti huhtikuun puolivälissä blogin, jossa hän väänteli Auschwitzin tuhoamisleiriltä hengissä selvinneen Primo Levin muistelmateosta Se questò e un uomo (Jos tämä on ihminen).

Grillo väänsi blogissaan sen muotoon Se questo è un paese (Jos tämä on valtio) ja hyökkäsi siinä Italian presidenttiä sekä nykyistä keskustaoikeiston ja vasemmiston yhteishallitusta vastaan.

Grillo kuvitti bloginsa valokuvalla Auschwitzin portista, mutta väänsi siinä olevan Arbeit Macht Frei –tekstin (työ tekee vapaaksi) muotoon ”P2 Macht Frei”. P2 eli Propaganda Due viittaa salaiseen, 1970- ja 80-luvuilla vaikuttaneeseen vaikutusvaltaiseen vapaamuurariloosiin. Sen ei kovin kunniakkaaseen historiaan kuuluu muun muassa yhteydet Sisilian mafiaan Cosa Nostraan.

Italian poliittinen kenttä laidasta laitaan tuomitsi blogin natsi-Saksan tekemän juutalaisvainon muiston häpäisemisenä.

Mainos