Rekka ajoi Breitscheidplatzin joulumarkkinoiden väkijoukkoon Berliinissä illalla maanantaina. Menehtyneitä oli tiistaina aamulla 12. Lisäksi ainakin 45 ihmistä on loukkaantunut ja heistä moni vakavasti.
Berliinin poliisin mukaan teko oli tarkoituksellinen ja tapausta tutkitaan epäiltynä terrori-iskuna. Poliisi on pidättänyt yhden henkilön, joka saattoi olla ajoneuvon kuljettaja. Rekan ohjaamosta löydettiin menehtynyt matkustaja. Hän on Puolan kansalainen. Berliinin poliisi kertoi twitterissä, ettei henkilö ajanut ajoneuvoa.
Joidenkin saksalaisten medialähteiden mukaan ajoneuvon kuljettaja saattoi olla joko pakistanilainen tai afganistanilainen turvapaikanhakija.
Kuorma-auto oli varastettu työmaalta Puolasta noin kahden tunnin ajomatkan päästä Berliinistä.
Tapaus eteni nopeasti. Ajoneuvo lähestyi Breitscheidplatzia Kantstraßelta (kuvassa vasemmalta). Ajoneuvo jatkoi kadun seuraamisen sijasta suoraan kohti Keisari Vilhelmin muistokirkkoa ja sen edustan joulumarkkinatungosta. Saksalaisen Weltin mukaan ajoneuvon valot eivät olleet päällä.
Kuorma-auto ylitti katukivetyksen ja eteni väkijoukon lävitse hieman yli 80 metrin matkan, kulkien kohti aukiota sivuavaa Budapesterstraßea. Ajoneuvo pysähtyi lopulta kadun reunaan.