Verkkouutiset

Ben Zyskowicz. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Ben Zyskowicz: Teimme 200 miljoonan euron virheen

Kokoomusedustaja siirtäisi opiskelijat takaisin asumislisän piiriin.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Opiskelijoiden siirtäminen yleisen asumistuen piiriin oli virhe Juha Sipilän (kesk.) hallitukselta, sanoo kokoomuksen kansanedustaja Ben Zyskowicz. Kokoomuskonkarin mukaan virhe tulisi myöntää, ja opiskelijat siirtää takaisin asumislisälle.

Uudistus maksaa Zyskowiczin mukaan vuosittain yli 200 miljoonaa euroa enemmän kuin vanha järjestelmä.

– Onko tämä järkevää veronmaksajien rahojen käyttöä? Onko tämä tärkeä prioriteetti, että maksetaan 200 miljoonaa euroa enemmän kuin aikaisemmin siitä, että opiskelijoiden ei tarvitse asua kaupungin laidoilla tai soluissa, vaan he voivat asua vuokrayksiöissä kaupunkien keskustoissa.

–Minun mielestäni ei ole, Zyskowicz sanoo Verkkouutisten BenTV:ssä.

Kokoomusedustaja muistuttaa, että 200 miljoona on ”iso raha”.

– Myönnetään, että teimme virheen viime vaalikaudella, palautetaan opiskelijat yleisen asumistuen piiristä opiskelijoiden opintotuen asumislisän piiriin ja pienennetään valtion menoja 200 miljoonalla eurolla vuodessa, Zyskowicz esittää.

Taikatemppuja talouden korjaamiseksi ei ole, Zyskowicz korostaa, ja myös leikkauksiin on oltava valmius.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)