Verkkouutiset

Ben Zyskowicz: SDP ja keskusta halusivat vaalien siirrolla lisäaikaa ehdokashankintaan

Kansanedustajan mukaan ehdokkaiden asettamispäivän siirrossa oli astian makua.

Kokoomuksen kansanedustaja Ben Zyskowicz nostatti kollegoidensa kulmakarvoja eduskunnassa näkemyksellään siitä, mikä hänen mielestään auttoi päätöstä kuntavaalien siirrosta huhtikuulta kesäkuulle.

Ben Zyskowiczin mukaan tilanteessa, jossa siirtopäätös tehtiin, ei muita vaihtoehtoja realistisesti arvioiden ollut. Hänen mukaansa vaalien siirtämisessä on kuitenkin yksityiskohta, jota hän ei oikein ymmärrä.

– Kun vaalit joudutaan epidemian takia siirtämään, niin ajattelen,että siirron vuoksi tehdään ne muutokset, jotka ovat siihen siirtoon liittyen välttämättömiä. Näin ollen ymmärrän sen, että äänioikeus annetaan niille, jotka sitten uuden vaalipäivän mukaan olivat täysi-ikäiseksi tulleet, ja myös vaalikelpoisuus annetaan niille, jotka uuden aikataulun mukaan olivat 18 vuotta täyttäneet, Ben Zyskowicz aloitti.

– Mutta sitä en kyllä ymmärrä, miksi ehdokasasettelun aikarajaa lykättiin. Miten se on jotenkin tästä pandemiasta ja tästä vaalien siirtämisestä johtuva väistämätön seuraus?

Zyskowicz kysyi ”eikö voi ajatella, että ehdokkaaksi asettautumisen oikeus oli niillä, jotka olivat asettuneet ehdolle sen aikataulun mukaan, joka oli voimassa alkuperäisen vaaliaikataulun mukaisesti?”.

– Sanon suoraan, että tässä yksityiskohdassa on mielestäni astian makua. Kun molemmat päähallituspuolueet, demarit ja keskusta, joutuivat kauhistelemaan sitä, että noin 900 ehdokasta oli vähemmän kuin viime kunnallisvaaleissa, niin vaikka en ole salaliittoteorioiden ystävä, päinvastoin, niin kyllä mieleeni hiipii epäilys siitä, että otettiin myös lisäaika ehdokashankintaan, Ben Zyskowicz sanoi.

– Ja tällä hetkellä, mikä on ihan luonnollista, puhelimet käyvät kuumina, kun soitellaan ympäri maakuntia ja haalitaan lisäehdokkaita.

Zyskowicz totesi hänen olevan pakko kysyä perustuslakivaliokunnan puheenjohtajalta Antti Rinteeltä (sd.) loogista ja legitiimiä perustelua sille, että myös ehdokkaiden asettamispäivää lykättiin.

– Ja ellen saa tyydyttävää vastausta, niin kyllä minulle jää epäilys siitä, että syynä oli se, että haluttiin lisäaikaa ehdokashankintaan, kun päähallituspuolueiden ehdokashankinta oli siinä vaiheessa surkeasti epäonnistunut, Zyskowicz totesi.

Antti Rinne vastasi ymmärtäneensä, että kyseessä olivat vaalilain muotoilut.

– Olen ihan samaa mieltä, että tätä kohtaa olisi pitänyt ehkä tarkemmin miettiä, mutta se tulee suoraan sieltä vaalilaista, Antti Rinne sanoi.

Uusimmat
MAINOS