Verkkouutiset

Ben Zyskowicz. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Ben Zyskowicz: Näissä tilanteissa pyrkisimme Natoon ilman Ruotsia

Kansanedustajan mukaan Ruotsin liittyminen samaan aikaan Natoon olisi Suomen etu.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen kansanedustaja Ben Zyskowiczin mukaan Suomessa politiikan tavoite on, että Ruotsin kanssa mennään Naton jäseniksi samaan aikaan. Hän muistuttaa, että haetun jäsenyyden tarkoitus on toimia pidäkkeenä Suomeen kohdistuvaa aggressiota vastaan.

– Jo katsomalla karttaa tai miettimällä vaikkapa Ruotsin ilmavoimia ymmärtää hyvin, että Suomen etu on se että Ruotsi hyväksyttäisiin samaan aikaan kuin Suomi, Zyskowicz sanoo Verkkouutisten BenTV:ssa.

Hänen mukaansa voi kuitenkin tulla tilanteita, jossa pyrkimys päästä Ruotsin kanssa yhtäaikaa jäseneksi ei ole toteutuakseen.

– Jos kävisi niin, että Suomi ratifioitaisiin Unkarissa ja Turkissa, ja kävisi ilmi että vuosiin Turkki ei hyväksyisi Ruotsin jäsenyyttä. Niin tottakai sellaisessa tilanteessa joudumme miettimään, että menisimme Naton jäseneksi vaikka Ruotsi jäisi ulkopuolelle – ja sen kanssa Nato toivottavasti tekisi jonkin erilaisen, oman sopimusjärjestelyn.

Zyskowicz katsoo, että myös Venäjän mahdollinen toiminta vaikuttaa Suomen lähestymistapaan.

– Toinen tilanne on tietysti se, jos kävisi niin että tämä Venäjän uhka, aggressio Suomea kohtaan jotenkin aktualisoituisi, niin tottakai sellaisessa tilanteessa me pyrkisimme Naton jäseneksi täysin riippumatta siitä, mikä on siinä vaiheessa Ruotsin jäsenyyshakemuksen käsittelyn tilanne.

Ruotsissa on ratifiointiprosessin aikana mielenosoituksissa hirtetty Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogania esittävä nukke sekä poltettu julkisesti koraani, mikä on herättänyt närästystä Turkissa. Suomessa uskonrauhaa koskeva lainsäädäntö, niin sanottu jumalanpilkkasäädös,  kieltää Zyskowiczin mukaan uskonnollisille yhdyskunnille pyhien asioiden häpäisemisen.

– Itse uskon, että siellä saattaa hyvinkin olla taustalla venäläisiä toimijoita, jotka tällä tavoin pyrkivät sabotoimaan Ruotsin, ja miksei Suomenkin, Nato-jäsenyyttä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)