Tieto ilmenee tiistaina julkaistusta Valtakunnallisesta omistajanvaihdosbarometrista.
– Kansantalouden ja työpaikkojen kannalta on tärkeää, että omistajanvaihdokset onnistuvat, Suomen Yrittäjien varatoimitusjohtaja Anssi Kujala sanoo.
Yrittäjien ikääntymisestä johtuvia yritysten omistajanvaihdoksia on odotettavissa valtavasti. Suomessa on peräti 78 000 yrittäjää, jotka ovat 55–74-vuotiaita, eli jäämässä eläkkeelle lähivuosina.
Ikääntyneiden yrittäjien määrä on kasvanut nopeasti, sillä kolme vuotta sitten julkaistussa edellisessä selvityksessä heitä oli 74 000.
Omistajanvaihdosbarometri 2015 kertoo, että 39 prosenttia 55-vuotiaista tai sitä vanhemmista yrittäjistä arvioi myyvänsä yrityksensä ulkopuoliselle siinä vaiheessa, kun itse luopuu päävastuusta. Yrittäjistä 23 prosenttia uskoo löytävänsä jatkajan perheen sisältä ja seitsemän prosenttia ilmoitti, että samassa yrityksessä on muita omistajia, jotka jatkavat toimintaa.
Vastaajista 27 prosenttia arvioi yrityksen toiminnan loppuvan kokonaan.
Anssi Kujalan mukaan omistajanvaihdoshaaste on merkittävämpi kuin oivalletaan.
– Elinkelpoisten yritysten omistajanvaihdosten onnistuminen on lähivuosina yksi tehokkaimmin vaikuttava tekijä työpaikkojen turvaamisessa. Tällä on merkitystä myös eri alueiden hyvinvoinnille, hän sanoo.
Yrityskauppamarkkinoita kehitettävä
Tilastoinnin puutteesta johtuen ei ole tarkkoja tietoja siitä, kuinka paljon omistajanvaihdoksia Suomessa tehdään vuosittain. Eri tahojen omista tilastoista yhteen vetämällä on arvioitu, että omistajanvaihdoksia olisi viime vuosina toteutunut vain noin 2000.
– Yrityksiä siis lopetetaan enemmän kuin yrittäjät etukäteen arvioivat, tutkimuksen vastuullinen johtaja Elina Varamäki Seinäjoen ammattikorkeakoulusta vertaa toteutuneita kauppoja yrittäjien odotuksiin.
– Nyt pitää keskittyä kehittämään yrityskauppamarkkinoita. Tarvitaan lisää myyntikuntoisia yrityksiä, enemmän yritystoiminnan yrityskaupalla aloittavia henkilöitä ja enemmän yritystoimintaa yrityskaupalla laajentavia yrityksiä, Anssi Kujala sanoo.
Omistajanvaihdosten verotusta pitäisi yksinkertaistaa
Verotuksen omistajanvaihdoksille aiheuttamien haasteiden merkitys on kasvanut viimeksi kuluneiden kolmen vuoden aikana.
– Tämä jakaa mielipiteet: lähes puolet vastaajista ei pidä esimerkiksi perintö- ja lahjaverotusta ongelmana, mutta toisaalta esimerkiksi yli kymmenen työntekijän yrityksistä puolet koki sen merkittäväksi ongelmaksi. Myös rahoitus koetaan nyt suurempana haasteena kuin kolme vuotta sitten, Elina Varamäki vertaa tuloksia edelliseen omistajanvaihdosbarometriin.
– Omistajavaihdosten edistämiseksi olisi perusteltu keventää veroseuraamuksia silloin, kun yritys myydään toimintaa jatkavalle työntekijälle. Säännöksiä on muutenkin kehitettävä vastaamaan paremmin käytännön tarpeita, johtaja Anna Lundén Suomen Yrittäjistä sanoo.
Sukupolvenvaihdokset rahoitetaan käytännössä usein osingoilla. Siksi Lundénin mukaan on varottava myös osinkoverotuksen kiristyksiä, koska se vaikeuttaisi olennaisesti omistajavaihdosten toteuttamista.
– Yritystoimintaan sitoutuneen varallisuuden siirtyminen nuorempaan ja useimmiten innokkaampaan omistukseen ajoissa loisi uusi työpakkoja ja verotuloja enemmän kuin valtion kassaan nyt verotuksen kautta kertyy varoja, Lundén sanoo.
Tutkimusaineisto kerättiin Suomen Yrittäjien jäseniltä eri puolilta Suomea. Kyselyyn vastasi 3129 yrittäjää, joista 55 vuotta täyttäneiden vastauksia oli 1 786 ja alle 55-vuotiaiden vastauksia 1 333. Edellinen Valtakunnallinen omistajanvaihdosbarometri julkaistiin vuonna 2012.