Saudi-Arabia kehuu päätös iskusta rohkeaksi ja oikeaksi vastaukseksi (Syyrian) hallituksen rikoksiin omaa kansaansa vastaan.
Britannia ilmaisi Yhdysvalloille täyden tukensa. Britannian mukaan isku oli ”sopiva vastaus Damaskoksen (hallituksen) barbaariselle kemialliselle hyökkäykselle”.
Turkin mukaan isku oli tärkeä. Maan mukaan on välttämätöntä, että kansainvälinen yhteisö rankaisee (Bashar al-) Assadin hallintoa.
– Mielestämme iskut ovat positiivisia, mutta tämä on vietävä loppuun pysäyttämällä Assadin barbaarinen hallinto, Turkin varapääministeri Numan Kurtulmus toteaa.
Myös Israel ilmaisi tukensa Yhdysvaltain toimille.
– Presidentti (Donald) Trump on lähettänyt selkeän ja vahvan viestin, että kemiallisten aseiden leviämistä ja käyttöä ei siedetä.
Italian ulkoministeri Angelino Alfanon mukaan hänen maansa ymmärtää syyn Yhdysvaltain iskuun. Italia pitää sitä mittasuhteiltaan sopivana vastauksena Assadin kemiallisten aseiden käyttöön.
Saksan liittokansleri Angela Merkel ja Ranskan presidentti Francois Hollande pitävät yhteisessä lausunnossaan ”Assadia vastuullisena viime aikojen kehitykseen” ja että ”kemiallisten aseiden käyttö vaatii sanktioita”.
Lausunnot on koottu yleisradioyhtiö RAI:n uutisista.