Barack Obama: Yksi asia yhdistää minua ja Donald Trumpia

USA:n väistyvä presidentti kertoo puhuneensa seuraajansa kanssa muun muassa tämän Twitterin käytöstä.

Yhdysvaltain väistyvä presidentti Barack Obama sanoo ABC Newsin haastattelussa, että hän ja uudeksi presidentiksi valittu Donald Trump ovat ”toistensa vastakohtia monella tapaa”. Obama lisää, että miehiä yhdistää kuitenkin ainakin yksi asia: itseluottamus.

– Se on ehkä ennakkovaatimus tähän työhön. Tai ainakin pitää olla tarpeeksi hulluutta, jotta voi ajatella, että pystyy tähän työhön, Obama sanoo.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Hän kertoo, että Trump on heidän käymissään keskusteluissa ollut ”sydämellinen” ja avoin Obaman ehdotuksille.

– Pääasia, jota olen yrittänyt painottaa, on että maan johtamisen ja kampanjoinnin välillä on ero ja että hänen tulee alusta asti arvostaa sitä, että hän on maailman suurimman organisaation johtaja.

– Olen sanonut hänelle ja luulen muidenkin sanoneen hänelle, että sinä päivänä, kun hän on USA:n presidentti, kaikki maailman ihmiset kuuntelevat tarkkaan, mitä hänellä on sanottavaa. Tavallaan näin ei ole ennen kuin presidentinvalat on vannottu, Obama sanoo.

Obama kertoo ottaneensa Trumpin kanssa puheeksi, millainen vaikutus tulevan presidentin Twitterin käytöllä on. Hän kertoo myös painottaneensa, että Valkoisen talon johtaminen on erilaista kuin muiden töiden tekeminen ja että sitä ei voi toteuttaa samoin kuin perhebisneksen hoitoa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Presidentin ympärillä tulee olla vahva tiimi. Presidentin tulee kunnioittaa instituutioita ja prosesseja, jotta hyviä päätöksiä voidaan tehdä, koska hän on täysin riippuvainen muista, Obama sanoo.

Hän ei usko, että Trump tulee käyttämään paljon aikaa presidenttiyden yksityiskohtiin, mikä voi olla Trumpille sekä vahvuus että heikkous.

Donald Trumpin virkaanastujaiset pidetään tammikuun 20. päivänä.

Mainos