Yhtiö on tehnyt sopimuksen Corinth Pipeworksin kanssa kaasuputkien valmistuksesta. Putkihankinta kattaa Balticconnector-kaasuputken maaosuuden ja on pituudeltaan 20 kilometriä.
Putken toimitus tapahtuu ensi kevään aikana, jolloin myös maaputken rakennustyöt alkavat Siuntio-Inkoon alueella.
Baltic Connector on tehnyt myös sopimuksen kompressoriasemalle hankittavasta keskipakoerottimen valmistuksesta.
Maakaasu kulkee putkea pitkin kompressoriasemalle, jossa se läpäisee kulkusuunnasta riippumatta keskipakoerottimen. Keskipakoerotin erottelee kaasusta mahdolliset nestemäiset tai kiinteät epäpuhtaudet.
Sopimus on tehty itävaltalaisen HEAT wärmetechnische Anlagen kanssa. Keskipakoerotin on yksi kompressoriasemalle hankittavista laitteista. Kompressoriaseman laitteet asennetaan vuosien 2018–2019 aikana ja otetaan käyttöön vuoden 2019 lopussa.
– Aiemmin saadun lunastusluvan saaminen ja putken valmistus tarkoittavat sitä, että maaputken rakennustyöt voivat alkaa kevään 2018 aikana. Kompressoriaseman laitehankinnat mahdollistavat laiteasennukset vuosien 2018–2019 aikana, kertoo Baltic Connectorn projektijohtaja Tom Främling tiedotteessaan.
Baltic Connector Oy on vuonna 2015 perustettu valtionyhtiö, joka toteuttaa Suomen osuuden Suomen ja Viron välille rakennettavasta Balticconnector-kaasuputkesta. Balticconnector yhdistää valmistuttuaan Suomen ja Baltian maiden kaasuverkostot sekä mahdollistaa kaasumarkkinoiden avautumisen Suomessa.
Hanke on 75-prosenttisesti EU:n rahoittama ja sen on tarkoitus valmistua vuoteen 2020 mennessä.