Turkulainen kaupunginvaltuutettu ja Palvelualojen ammattilitto PAMin valtuuston ensimmäinen varapuheenjohtaja Berhan Ben Ahmadi (sd.) on huolissaan palkattoman työn yleistymisestä Suomessa.
– Minua huolestuttaa suunnattomasti se mihin suuntaan Suomi on menossa. Palkattoman työn käyttö lisääntyy ennennäkemättömän paljon. Halutaanko työmarkkinat oikeasti viedä tällaiseksi?
Ahmadi kirjoittaa Puheenvuoron blogissaan, että työ on merkittävällä tavalla muuttunut.
– Nyt kuitenkin digitalisaation myötä työelämäkin uudistuu. Tänä päivänä ei välttämättä enää tarvitse tehdä 8 tuntista työpäivää. Ruotsin malli on hyvä esimerkki siitä, miten lähtökohta on, että Ihmisten on tultava toimeen työstään saadulla palkalla.
Ahmadi ihmettelee Suomen hallituksen toimia ja sitä, että palkaton työ lisääntyy. Hän kertoo olevansa hyvin pettynyt siihen, mihin suuntaan suomalaisia työmarkkinoita ollaan kehittämässä.
– Halutaanko työmarkkinat oikeasti viedä tälläiseksi? Miten käy tavallisille työtä tekeville ihmisille työmarkkinoilla? Miksi palkata enää ketään, kun voi käyttää palkatonta työntekijää eli orjatyöntekijöitä.
– Suomessa on tullut ilmi tapauksia, joissa yrittäjät ovat teettäneet töitä palkatta turvapaikanhakijoille. Onko tämä se kuva, minkä haluamme antaa suomalaisesta työelämästä? Onko tällainen paluu menneisiin orjatyön aikoihin se todellinen uudistus, johon hallitus on alistamassa kansalaiset?