Monet muistelevat kauhistuksella ja ehkä kaihollakin 1990-luvun alkua. Kauhistuksella siksi, että Suomessa oli järkyttävän korkea työttömyysaste, yrityksiä kaatui valuuttavelkaisina devalvaation seurauksena ja porvarihallituksella oli täysi työ pysyä sisäisesti ehyenä tilanteessa, jossa kansalta otettiin pois saavutettuja etuja.
Ei aika ollut herkkua ay-liikkeellekään, kun työttömyysmenot söivät liittojen kassoja. Toisaalta ay-liike pystyi mobilisoimaan kansaa ja mediaa puolelleen. Kannuksen Kennedystä Esko Ahosta piirtyi lopulta ylimielinen kuva ja valta vaihtuikin ay-liikkeelle mieleiseen suuntaan 1995. Tulosten perusteella vallanvaihto oli Suomelle onneksi, mutta ansionsa oli myös alkaneella Nokia-ilmiöllä, jonka krapulasta Suomi vasta heräilee.
Ahon hallituksen aloittamasta julkisen talouden korjausliikkeestä, onnistuneesta verouudistuksesta ja pakkodevalvaatiosta jatkoi Lipposen hallitus. Se sai vetoavukseen kansainvälisen talouden elpymisen.
Kun ay-liike kertoi ensi perjantain ”toimintapäivästään”, tarina kulki aluksi perinteisellä kaavalla. Palsta- ja ruututilaa saivat liitto- ja keskusjärjestöjohtajat, jotka vakavina kertoivat hallituksen pakottaneen heidät tarttumaan toimeen. Juna eteni nopeasti ja uutiskynnyksen ylittivät kaikki ammattiliittoa muistuttavatkin organisaatiot, joille tarjoutuu mahdollisuus herätä koomasta. Puuliitto kaataa Suomen -viesti meni läpi, jos vakavalla asialla saa hieman ironisoida. Myös EK osaa laskea maksimisumman vahinkoa, joka Suomen kansantaloudelle mahdollisesti perjantaina olisi syntymässä. No, näyttää siltä, että ensi perjantaina junat eivät ainakaan myöhästele.
Tarinaan tuli käänne viikonloppuna. Facebookiin perustettiin töihin perjantaina -ryhmä. Se on kerännyt jo 65 000 ”osallistujaa” tai paremminkin tukijaa. Tämä nettikampanja käy kuumempana kuin ay-liikkeen poliittinen mielenosoitustapahtuma. Teknologia ja Startup-tapahtuman Slushin aktiivit puuhaavat niin ikään perjantaiksi omaa tapahtumaansa.
Tarinan muuttumisen taustalla on ihan faktaakin. Tärkeimpänä ehkä se, että Suomessa on 100 000 yksinyrittäjää enemmän kuin 1990-luvun alussa. Siitä joukosta todetaan: sairastan joka päivä omaan laskuuni ja pidän lomaa, kun siihen on varaa. Sympatia esimerkiksi julkisen sektorin ja joidenkin yksityisten alojen lomaoikeuksien leikkaamisen protestointia kohtaan on aika vähän.
Työelämän murros näkyy muutoinkin. Suomen suurin työttömyyskassa on Yleinen työttömyyskassa (YTK) eli niin sanottu ”Loimaan kassa”. Se on ammattiliittoihin sitoutumaton työttömyyskassa. Jos porvarihallitus on monelle ammattiliitolle ikävä asia, YTK on vihollinen numero yksi. Sillä on raportoitu olevan noin 350 000 jäsentä. Kasvava kassa, joka ei ole kiinnostunut poliittisesta vaikuttamisesta ja ammattiliitosta vaan pelkästään ansioturvan takaamisesta, on uhka yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen tottuneelle ay-liikkeelle.
1990-luvun alusta on siis tultu ihan toisenlaiseen maailmaan. Hallituksen ja perinteisen ay-liikkeen välille syntyneen vastakkainasettelun Musta Pekka on edelleen jaossa. Tilanne ei ole niin mustavalkoinen kuin se oli yli 20 vuotta sitten.
Suomen kannalta valtataisteluakin tärkeämpää ovat tulokset. Hallituksen pitää kyetä päätöksiin. Olisi toki epärealistista kuvitella, että Suomi nousee vain poliittisten päätösten avulla, mutta osana kokonaisuutta niiden pitää olla. Sitä paitsi kun julkinen sektori elää velaksi, täytyy hallituksen toimenpiteiden kohdistua myös menojen karsimiseen. Henkilöstökulut eivät tässä kuviossa ole yhdentekevät.
Ay-liikkeessä olisi puolestaan tilaa ja tarvetta ottaa ratkaisijan rooli. Katseet kääntyvät ainakin Akavaan, jolla ei pitäisi olla poliittista intohimoa vastustaa hallitusta.
Suomi ja työmarkkinajärjestöt ovat tilanteessa, jossa joko päätetään uudistuksista tai muut päättävät meidän puolesta. Jälkimmäinen vaihtoehto olisi silkkaa nöyryytystä.
Kirjoittaja Alberto Claramunt on Verkkouutisten ja Nykypäivän päätoimittaja.