Tekniikan akateemisten toiminnanjohtaja Heikki Kauppi kirjoittaa Verkkouutisten blogikirjoituksessa ammattiyhdistysliikkeen verovapaista tuloista, josta on käyty keskustelua ja tehty lakialoite. Hän toteaa panevansa asiaa vähän mittasuhteisiin.
Ay-liikkeen koko varallisuus on noin kaksi miljardia euroa. Heikki Kauppi arvioi siitä syntyvän sijoitustuottoa 70 miljoonaa euroa vuodessa, jolloin veroa kertyisi 14 miljoonaa euroa.
Toiseksi Kauppi huomauttaa, ettei ammattiyhdistyksillä ole arvonlisäveron vähennysmahdollisuutta. Hän arvioi, että tätä kautta ammattiliittojen ostoista kertyy vuodessa 36 miljoonaa euroa arvonlisäveroa.
Kolmas pointti ovat verovähennyskelpoiset ay-jäsenmaksut.
– Maksaja, ei siis liitto, saa vähentää maksun bruttotulostaan tuloveron laskennassa. Jäsen maksaa vähemmän veroja kuin muuten maksaisi, ja verottajalle syntyy laskennallinen tappio. Tappion suuruus on suunnilleen järjestäytymisaste x kansantalouden palkkasumma x keskimääräinen jäsenmaksuprosentti x keskimääräinen rajaveroaste, eli karkeasti 70 % x 100 mrd € x 1 % x 40 % = 280 miljoonaa euroa. Aika paljon siis, Heikki Kauppi kirjoittaa.
Toisaalta pitää hänen mukaansa ottaa huomioon, että ”ammattiyhdistykset nostavat keskimääräistä palkkatasoa, eihän niitä muuten kukaan viitsisi vastustaa”.
– Verotuksen näkökulmasta ne siis siirtävät matalasti verotettua pääomatuloa korkeammin verotetuksi ansiotuloksi. Kukaan ei tarkalleen tiedä, kuinka suuri tuo ammattiyhdistysten aikaansaama palkkasumman lisäys on. Jos arvataan, että se on vaikkapa viisi prosenttia, niin palkkoja maksetaan viisi miljardia euroa enemmän kuin muuten maksettaisiin. Verottaja hyötyy (40 % – 20 %) x 5 mrd euroa = 1 mrd euroa. Aika paljon sekin.
Kaupin mielestä asiaa koskevassa lakialoitteessa ammattiyhdistysten nostaminen yksinään tikunnokkaan ei ole välttämättä perusteltua.
– Erityisesti poliittiset puolueet saavat merkittävää tukea ja käyttävät ammattiliittoihin verrattuna huikeasti enemmän yhteiskunnallista valtaa. Aloitteen sanamuotoja mukaillen olisikin perusteltua, että puolueiden tulisi julkistaa tilinpäätöksensä ammattiliitoilta edellytettävässä laajuudessa, jotta julkisen tuen valvonta ja puolueiden toiminnan arviointi olisi mahdollista.