Ay-johtaja valtion velasta: Ei näin voi jatkua

Akavan puheenjohtaja on huolissaan maamme velkaantumisesta.

– Valtio ottaa uutta velka taas ensi vuonna 7 miljardia euroa, vuonna 2021 17,5 miljardia ja 2020 14,5 miljardia. Työllisyysaste on selkeästi alempi kuin muissa pohjoismaissa, demografia pielessä ja BKT kasvu viimeiset 20 vuotta keskimäärin nolla. Ei voi näin jatkua, Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder (kok.) toteaa tviitissään.

Hänelle vastaa vasemmistoliiton kansanedustaja, puolueensa 1. varapuheenjohtaja Jussi Saramo.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Onneksi oikeistohallituksen surkeus ei jatkunut ja olemme nousseet yli 10 vuotta kestäneestä Euroopan surkeimpiin kuuluneesta kärkijoukkoon 2020-2022. Työllisyys ja investoinnit ennätystasolla. Nyt jatkettava toimivalla linjalla, velkasuhdekin taittumassa alaspäin ehkä jo tänä vuonna, hän kirjoittaa.

Fjäder toteaa, ettei nyt tiedä surkeudesta, mutta työllisyysaste nousi vuosina 2015-2019 Juha Sipilän (kesk.) hallituskaudella.

– Vuonna 2015 se oli noin 67,5 % ja vaalikauden lopussa se oli siinä 72,5 %. Siihen se nyt sitten on jämähtänyt. Pelkän perusasteen varassa on saatava töihin, ja ammatillisen tutkinnon suorittaneiden aste nostettava.

Mainos