Ay-järjestön mielestä valtion kehitysyhtiö vaarantaa valtionyhtiöiden pitkäjänteisen kehittämisen

Teollisuuden palkansaajat näkemyksen mukaan valtion omistusten siirtäminen valtion kehitysyhtiö Vakeen sekä hämärtää yhtiöiden päätöksenteon että vaarantaa yhtiöiden pitkäjänteisen kehittämisen.

Teollisuuden palkansaajien TP:n mukaan sen jäsenkunnassa on kasvava huoli siitä, mitä yhtiöille on tapahtumassa omistajuuden ja johtajuuden osalta.

TP:n mielestä valtion omistajapolitiikan on tuettava kansantalouden kasvua ja työllisyyttä sekä parannettava teollisuuden viennin edellytyksiä. Valtion omistamissa yhtiöissä olevaa osaamista ja innovaatioita ei pidä myydä sijoittajille lyhytnäköisen voitontavoittelun nimissä.

– Valtion tulee olla pitkäjänteinen, päämäärätietoinen ja ennen kaikkea strateginen omistaja, joka turvaa ja vahvistaa kotimaista omistajuutta kansallisesti tärkeillä aloilla ja yhtiöissä, TP toteaa kannanotossaan.

Teollisuuden palkansaajien mielestä valtion pitää lainsäädännöllä tai omistuksellisilla järjestelyillä varmistaa, että strategisesti tärkeät toiminnot on kattavasti järjestetty ja ne samalla tukevat Suomen kehitystä ja kilpailukykyä.

TP edellyttää, että valtion omistajaohjauksen siirtyminen hallituksessa pääministeri Juha Sipilältä (kesk.) elinkeinoministeri Mika Lintilälle (kesk.) lisää valtio-omistajan valtaa käyttävän tahon yhteydenpitoa eri sidosryhmiin.

TP:n mukaan vuorovaikutus on viime aikoina vähentynyt lähes olemattomaksi. Noin 750 000 jäsentä edustava TP ja sen jäsenliitot ovat aiemmin tavanneet säännöllisesti omistajaohjauksesta vastaavaa ministeriä.

– Nyt yhteydenpito on kaventunut minimiin, mikä ei ainakaan lisää luottamusta hallituksen toimiin, TP:n toteaa kannanotossaan.

Järjestön mielestä hyvään omistajuuteen kuuluu aktiivinen vuorovaikutus eri henkilöstöryhmiä edustavien tahojen kanssa.

Mainos