Avoimien työpaikkojen määrä kääntyi kasvuun

Työnhakijoita on myös liikkeellä ennätyspaljon.
Työnantajat rekrytoivat loppukeväästä aktiivisemmin kuin viime vuonna samaan aikaan. (Duunitori/Niko Raappana)
Työnantajat rekrytoivat loppukeväästä aktiivisemmin kuin viime vuonna samaan aikaan. (Duunitori/Niko Raappana)

Toukokuussa avoimien työpaikkojen määrä kääntyi kaivattuun nousuun, kertoo Duunitori.

Suomen suurimmassa työnhakupalvelussa julkaistiin toukokuussa 28 00 työpaikkailmoitusta, mikä oli noin 5 prosenttia enemmän kuin samaan aikaan vuosi sitten.

– Jo maaliskuussa nähtiin ensi kerran vuosikausiin pientä nousua työpaikkailmoitusten määrässä, mutta nyt kasvu on vielä selvempää. Tämä on rohkaiseva merkki siitä, että työnantajien luottamus alkaa palata. Luottavaisempi työnantaja uskaltaa investoida ja rekrytoida, kommentoi Duunitorin viestintäjohtaja Aino Salonen.

Avoimia työpaikkoja on enemmän kuin ilmoituksia, koska yhdessä ilmoituksessa voi olla haettavana useampi työntekijä.

Myös työnhakijamäärissä on rikottu ennätyksiä. Toukokuussa ilmoitukset keräsivät 10 miljoonaa lukukertaa, mikä 2 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten. Viimeisen puolen vuoden aikana ilmoituksia luettiin 5 prosenttia enemmän kuin viime vuonna eli yli 60 miljoonaa.

Duunitorin tulos on yhteneväinen Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) tuoreen luottamusindikaattorin kanssa, jonka mukaan Suomen elinkeinoelämän luottamus kohentui hieman toukokuussa.

Työnantajat povasivat kasvua myös Duunitorin tämän vuoden rekrytointitutkimuksessa, jossa lähes kolmasosa työnantajista ennakoi henkilöstömäärän kasvua tälle vuodelle.

Poimintoja videosisällöistämme

– Työnhakijoita on edelleen liikkeellä poikkeuksellisen runsaasti, joten monista työpaikoista käy kova kilpailu. Näin on etenkin nuorten ja uransa alussa olevien tehtävissä, kertoo Salonen.

Rakennusala elpyy hitaasti

Rakennusalalla, sosiaali- ja hoiva-alalla, teollisuudessa ja teknologiassa, terveydenhuollossa ja tieto- ja tietoliikennetekniikassa on ilmoitettu enemmän työpaikkoja kuin viime vuonna. Jyrkimmin ilmoitusmäärä laski myynnin ja kaupan aloilla sekä asiantuntija- ja konsultointitöissä.

– Teollisuudessa, it-alalla ja rakennusalalla näkyi lupaavaa nousua jo aiemmin keväällä. Nyt myös sosiaali- ja terveysalan pitkään jatkunut synkkä kierre näyttää taittuneen. Sote-ala on kärsinyt viime vuosina heikon taloustilanteen ohella julkisen puolen mittavista säästöistä, kertoo Salonen.

Näkymät ovat valoisimmat ilmoitusmäärän perusteella it-alalla, teollisuudessa ja rakennusalalla. Suurinta lasku on ollut kaupan ja myynnin aloilla sekä matkailu- ja ravintola-aloilla.

– Rakennusalan nousu on vielä koko vuoden osalta maltillista, mutta antaa toivoa. Talouden suhdanteille herkkä ala on kärsinyt viime vuosina pahemman kerran. Ruotsalaisen palvelumme JobbSafarin ilmoituksissa rakennusalalla näkyi vielä suurempaa kasvua loppukeväästä, Salonen sanoo ja jatkaa:

– Vaikka hakijoita on yleisesti paljon, oikeiden osaajien löytäminen ei ole useinkaan helppoa. Tehtävän ja työnantajan maineen ohella työpaikan sijainti vaikuttaa paljon. Suuriin kaupunkeihin ja niiden lähialueille on yleensä helpointa rekrytoida. Syrjäseudulle on vaikeampi löytää tekijöitä, etenkin jos tehtävä edellyttää tiettyä koulutusta tai kokemusta.

Mainos