Auton huolto ja katsastus kohta samalta luukulta

Hallitus esittää katsastuslain muuttamista niin, että auton omistajalla on mahdollisuus hoitaa tarvittaessa huolto ja katsastus yhden luukun periaatteella.

Katsastuslain muutoksella erotetaan raskaan ja kevyen kaluston katsastustoimiluvat toisistaan. Jatkossa esimerkiksi katsastustoimiluvan hankkivilla autokorjaamoilla on mahdollisuus suorittaa ajoneuvojen määräaikaiskatsastuksia. Jatkossa auton mahdollista jälkitarkastusta ei enää sidota alkuperäiseen katsastustoimipaikkaan.

Esimerkiksi autokorjaamo tai vahinkotarkastustoimintaa harjoittava yritys voi saada vain määräaikaiskatsastusluvan. Ajoneuvoihin liittyvä muu toiminta on kuitenkin organisoitava katsastustapahtumasta erilleen ja aina saatavilla tulee olla myös pelkkä katsastustoimenpide.

Korjaus- ja huoltotoiminnan sekä katsastuksen välillä laitetaan myös tiukka raja. Katsastaja ei saa katsastaa omia tai lähipiirinsä autoja eikä itsensä korjaamia ajoneuvoja. Katsastus on jatkossa organisoitava erilleen saman yrityksen muusta toiminnasta. Näillä toimilla pyritään varmistamaan katsastuksen riippumattomuus.

Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi myöntää katsastukseen oikeuttavat toimiluvat, jotka ovat voimassa toistaiseksi. Trafi valvoo sekä yksittäisen katsastusaseman että katsastajan toimintaa seuraamalla mm. hylkäysprosentteja. Trafi tekee valvontakäyntejä katsastuspaikoille ja voi ottaa hyväksytyn tai hylätyn auton uudelleen omaan tarkasteluunsa.

Laki velvoittaa Liikenteen turvallisuusviraston perustamaan julkisen rekisterin, joka toimii internetissä. Rekisteristä voi ennalta tarkistaa tiedot katsastusta tarjoavien yritysten palveluista ja hinnoista.

Kevyen ja raskaan kaluston määrittelyä laki muuttaa niin, että kevyeksi ajoneuvoksi luokiteltavat ajoneuvot saavat enimmillään painaa 3 500 kiloa. Jatkossa kaikki linja-autot luokitellaan kuitenkin painosta riippumatta raskaiksi ajoneuvoiksi.

Syrjäisimmille seuduille on tulossa lievennyksiä raskaan kaluston katsastuslupavaatimuksiin. Tällä halutaan varmistaa raskaan kaluston katsastuspalveluiden riittävä saatavuus myös syrjäseuduilla.

Hallitus esitti katsastuslain vahvistamista torstaina. Tasavallan presidentin on tarkoitus vahvistaa laki perjantaina ja lain on tarkoitus tulla voimaan 1. heinäkuuta ja lain ajoneuvojen yksittäishyväksynnän järjestämisestä 1.1.2015.

Mainos