Autokoululiitto pitää esitystä yksivaiheisesta ajo-opetuksesta turvallisuusriskinä

Suomen Autokoululiitto muistuttaa monivaiheisen kuljettajaopetuksen kiistattomista hyödyistä liikenneturvallisuudelle.

Liikenne- ja viestintäministeriön ammattipätevyyskoulutuksen kehittämistä selvittäneen työryhmän ehdotukset sisältävät Autokoululiiton mielestä monia hyviä kehitysehdotuksia, kuten nykyaikaisten opetusmenetelmien sekä mahdollisuuden yksilöllisesti räätälöityyn opetustapaan.

Autokoululiitto on kuitenkin huolissaan työryhmän ehdotuksesta muuttaa ajo-opetus takaisin yksivaiheiseksi.

Autokoululiiton puheenjohtaja Jarmo Jokilampi toteaa tiedotteessaan, että Suomi on ollut edelläkävijä monessa henkilöautojen kuljettajaopetukseen liittyvässä asiassa, myös monivaiheisessa opetuksessa.

– Monivaiheisen kuljettajaopetuksen hyödyt nuorten kuljettajien turvallisuudelle ovat kiistattomat, joten Suomen kaltaista mallia kohti ollaan siirtymässä muualla Euroopassa. Olisi erikoinen päätös lähteä Suomessa nyt täysin toiseen suuntaan, Jokilampi sanoo.

Suomessa siirryttiin kaksivaiheiseen kuljettajaopetukseen 1990-luvun vaihteessa. Uudistusta seuranneiden 5-7 vuoden aikana uusien nuorten kuljettajien vakavat liikenneonnettomuudet puoliintuivat verrattuna kuljettajiin, jotka eivät olleet käyneet läpi kaksivaiheista ajo-opetusta.

Myös kortin suorittamisen jälkeistä riskialtista kautta saatiin lyhennettyä kuudesta vuodesta kolmeen vuoteen.

Autokoululiiton mukaan turvallista ja sujuvaa ajotaitoa ei opita hetkessä.

– Siksi on järkevää jakaa opetus pidemmälle ajalle ja eri vaiheisiin. Tutkimustieto pidemmän oppimiskauden myönteisistä vaikutuksista liikenneturvallisuuteen on kiistatonta.

– Pahimmillaan siirtyminen takaisin yksivaiheisuuteen tarkoittaisi paluuta neljännesvuosisata taaksepäin, jolloin nuorten kuljettajien kuolemaan johtaneita liikenneonnettomuuksia sattui jopa nelinkertainen määrä nykyiseen verrattuna. Sellaista kehitystä tuskin kukaan haluaa, Jokilampi sanoo.

Lue myös: Esitys: B-ajokorttiopetuksen aloittamisikä 16 vuoteen

Mainos