Autojen päästömittaus tarkentuu jälleen syyskuussa

Henkilöautojen ensirekisteröinnit ovat jäämässä viime kesän tahdista.

Eurooopan unioni ottaa syyskuussa Autoalan Tiedotuskeskuksen mukaan käyttöön ajon aikana tehtävän RDE-mittauksen (Real Driving Emissions). Se täydentää laboratoriossa tehtävää päästömittausta. RDE-testissä mitataan ajon aikana syntyvien typen oksidien ja pienhiukkasten määrää.

Uutta RDE-mittausta edellytetään kaikilta ensirekisteröitäviltä henkilöautoilta syyskuun alusta alkaen. Muutos ei vaikuta jo olemassa olevaan autokantaan.

Käytännössä RDE-testi edellyttää, että aiempien pakokaasupäästöjä vähentävien laitteistojen lisäksi uusiin dieselautoihin asennetaan typen oksideja vähentävä SCR-laitteisto. Uusiin bensiinikäyttöisiin autoihin autonvalmistajat puolestaan asentavat hiukkassuodattimet.

Viime vuoden syyskuussa henkilöautojen ensirekisteröintejä vilkastutti Autoalan Tiedotuskeskuksen mukaan siirtyminen NEDC-mittauksesta WLTP-mittaukseen. Nyt WLTP-mittausta edellytetään syyskuun alusta myös ensirekisteröitäviltä pakettiautoilta.

Autoalan Tiedotuskeskus kertoo lisäksi, että henkilöautojen ensirekisteröinnit ovat jäämässä viime kesän tahdista. Heinäkuussa rekisteröitiin 9 217 uutta henkilöautoa, mikä oli 3,8 prosenttia vuodentakaista vähemmän.

Heinäkuun lukemat ovat tiedotuskeskuksen mukaan kuitenkin verrattain korkeat, sillä heinäkuun rekisteröinnit ovat ylittäneet 9 000 auton rajan aiemmin tällä vuosikymmenellä vain viime vuonna.

Uusia henkilöautoja on alkuvuoden aikana rekisteröity 69 497, joka oli 12,2 prosenttia vähemmän kuin vastaavaan aikaan viime vuonna.

Mainos