Sosiaali- ja terveysvaliokunnan varapuheenjohtaja kannattaa vuoden opettajaksi valitun Maarit Korhosen ajatusta perustaa huono-osaisille lapsille tarkoitettuja kesäsiirtoloita.
Hallitus on vielä lähtöpisteessä tavoitteessaan nostaa Suomen työllisyysastetta. TEM:n tutkimusjohtaja kertoo Ylelle, että 110 000 uuden työpaikan tavoite on yhä kuitenkin mahdollista toteuttaa.
Keskustan puoluesihteeriksi pyrkivän Jouni Ovaskan mielestä kansalaisjärjestöillä on käyttökelpoista osaamista, jota puolue voisi hyödyntää esimerkiksi koulutustoiminnassa.
Heikki Pursiaisen mukaan väite, että julkisen talouden ongelmia voitaisiin hoitaa veroparatiiseihin piilotettuja varoja verottamalla, on harhaanjohtava.