Artikkelit: Matti Lepistö

Kansanedustajan mukaan rahasummien lupailu on populismia.
Ravintola sai TE-toimistolta kolme hakemusta, mutta nämä eivät oikeasti hakeneet töitä.
Professorin mukaan suomalaisten lihavuus johtuu muuttuneesta ruokatarjonnasta.
Mepeiksi pyrkivistä 33 on saanut syytteen.
Dzeržinski on yksi maailman saastuneimmista kaupungeista.
Suomalaisyritys pelkää, että viranomaiset kieltävät tuotteen markkinoinnin myös ulkomailla.
Dennis Pastersteinin mukaan hänen saunaansa ei ole käytetty kansanedustajien asuntona.
Kauppoihin pitää rakentaa alkoholituotteille erilliset ja suljetut tilat.
Suomi on menettämässä yli 400 miljoonaa euroa maataloustukia.
Elokuvasarjan viimeistä osaa ei esitetä tänä keväänä televisiossa.
Kansanedustajan mukaan puolueiden arvoissa on tietenkin eroja.
Kansanedustajan mukaan ilmastotoimilla on oltava yhteiskunnallinen hyväksyttävyys.
Vihreät olisivat kansanedustajan mukaan aloittaneet mekkalan, jos Säätytalolla olisi ollut kokoomuslainen lobbari.
Yhdysvaltojen ja Pohjois-Korean suhteet ovat viilentyneet.
Urmas Reinsalun mukaan Viro suhtautuu Venäjään realistisesti.
Verohallinto toivottaa onnea äideille.
Puheenjohtajakisaan ei ilmoittautunut muita ehdokkaita.
Hanna Sarkkisen mukaan EU-sääntelyä tarvitaan lisää suojaamaan työntekijöiden oikeudet.
Parikymppisistä joka neljäs ei halua lapsia.
Rikollisjengit ovat suunnitelleet henkilökunnan palkkamurhia.
Lobbareita ei Sanni Grahn-Laasosen mukaan pidä päästää kirjoittamaan hallitusohjelmaa.
Ryhmäjohtajan mukaan keskusta ei suostu yrittäjien verotuksen kiristämiseen.
KD:n puoluevaltuuston mukaan veronkorotukset olisivat myrkkyä työllisyydelle.
Suna Kymäläinen vakuuttaa, ettei ole käyttänyt pikavippejä vaalikampanjaan.
Perussuomalaisten puheenjohtajan mukaan keskusta saa palkinnoksi maakuntahallinnon.
Kokoomus ei kansanedustajan mukaan jäänyt vahingossa neuvotteluiden ulkopuolelle.
Neuvotteluissa ei Antti Rinteen mukaan laiteta talouden raameja estämään ajattelua.
Moni tulee pettymään, kun Sdp:n lupauksia ei kyetä toteuttamaan, arvioi Petteri Orpo.
Sdp:n puheenjohtajan mukaan isoja ongelmakohtia ei ole havaittu.
Kansanedustaja toivoo, että keskusta ei anna periksi yrittäjävähennyksessä.
Kokoomuksen kansanedustaja Mia Laiho vaatii tulevalta hallitukselta vastuullista talouspolitiikkaa.
Sdp:n kansanedustajan mukaan keskustassa huomattiin, ettei vähennys jakaudu järkevästi.
Tolkkua velkaantumiseen ja verotukseen voi vain toivoa, sanoo kokoomuksen Sari Sarkomaa.
Kokoomusedustaja pelkää, että tuleva hallitus ei halua lisätä työnteon kannustimia.
Venäjän passi maksaa hieman yli 16 euroa.
Keskustan eduskuntaryhmä tapasi sunnuntaina hallitustunnustelijan.
Vastauksia avoimiin kysymyksiin on tullut, hallitustunnustelija kertoi.
Hallituksella olisi 109 paikan enemmistö eduskunnassa.
Näkemysero taloudesta ei ole kansanedustajan mukaan ainoa este hallitusyhteistyölle.
Kokoomusedustajan mukaan hyvinvointiyhteiskuntaa rahoitetaan työllä.