Artikkelit: Matti Lepistö

Sosiaali- ja terveysministerin mukaan aktiivimallin purkamisesta ei ole hallituksessa epäselvyyttä.
Valamon luostarin kiertävät kirkkoviinit ihmetyttävät kansanedustajia.
Tuotantoeläinten kohtelussa on vihreiden kansanedustajan mukaan petrattavaa.
Millariikka Rytkönen vaatii, että hoitajien palkkaus ja työolot laitetaan kuntoon Suomessa.
Suomi pyrkii kytkemään oikeusvaltioperiaatteen noudattamisen ja EU-rahoituksen toisiinsa.
Käteismaksujen lopettaminen parantaa yritysten mukaan turvallisuutta ja vähentää kustannuksia.
Vihreiden vaikuttajan mukaan autot tekevät kaupungeista ikäviä.
Kansanedustaja patistaa hallitusta toimiin eläinten suojelemiseksi.
Sakkojen määrän odotetaan lisääntyvän uusien kameroiden myötä.
Kansanedustajan mukaan tuotantoeläimiä kohdellaan hyvin.
Hallituksen sosiaalipolitiikkaa on kansanedustajan mukaan vaikeaa seurata.
Elinkeinoministerin mukaan öljystä ja kivihiilestä on luovuttava ensin.
Pyöräilijät ja sähköpotkulautailijat ovat poliisin seurannassa.
Perussuomalaisten puheenjohtaja vetosi linjapuheessaan puolueen yhtenäisyyteen.
Tuotteiden maahantuonti Suomeen voidaan tulkita huumausainerikokseksi.
Antti Pelttarin mukaan poliisin voimavaroista on syytä keskustella.
Vangit syyttävät Riihimäen vankilan aiheuttaneen väki­valtaisuuksia vankien sijoittelulla.
Alkoholijuomien hinnat putoavat maanantaina.
Hallituspuolueet kinastelevat pakolaispolitiikasta.
Puoluesihteerin mukaan Jussi Halla-aholla on taipumus mikromanageeraamiseen.
Keskustan kansanedustajien mukaan vihreiden on noudatettava hallitusohjelmaa.
Kokoomusedustajan mukaan vihreiden pitäisi kantaa vastuuta hallituksen linjauksesta.
Huumeita on takavarikoitu ennätysmäärä.
Lesken osuus on kestoriidanaihe perinnönjaossa.
Suomessa on käytössä kymmeniä tuhansia yli-ikäisiä pelastusliivejä.
Hallitus haluaa mahdollistaa ruuhkamaksut, jotta liikenteen päästöjä saadaan vähennettyä.
Palvelun sulkeminen on jo vaikeuttanut peltotöitä.
Suomella ei ole varaa "työttömien chillailuun", kokoomusedustaja komppaa pääministeriä.
Kansanedustaja tekee asiasta esityksen hallitukselle.
Sinisten Simon Elo antaa neuvoja kokoomukselle.
Eurooppa seuraa asiantuntijoiden mukaan Japania taloudessa.
Tuotetta saa tuoda Suomeen vain reseptillä.
Venäjän kuoppaiset tiet eivät pysäytä Ultratankiksi nimettyä autoa.
Timo Soinin kannanottojen katsotaan aiheuttaneen hallaa sinisille.
Työministeri haluaa palkkatuen yhä tehokkaampaan käyttöön.
Vaalikeskusteluissa esiintyi kansanedustajan mukaan valheellisia väitteitä.
Viro ja Latvia ovat ajautuneet kilpailemaan alkoholiveron alennuksilla.
Lääkkeiden ja ruuansaannin jatkuvuus on ulkoministerin mukaan turvattava.