Artikkelit: Kasperi Summanen

Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja ja Kokoomuksen kunnallis- ja aluepoliittisen työryhmän puheenjohtaja Outi Mäkelä toivottaa keskustan tervetulleeksi mukaan uudistamaan kuntakenttää.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini pitää SDP -kritiikkiään oikeutettuna.
SDP:n varapuheenjohtaja Eero Vainio on tyrmistynyt perussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin lauantaisista puheista.
Suomen omakotiliiton mukaan kiinteistöverosta on tulossa verhottu varallisuusvero.
Pakistanin PTI-puolueen johtaja Imran Khan syyttää poliittista kilpailijaansa PTI:n varapuheenjohtajan murhasta.
Tänään vietetään kaatuneitten muistopäivää.
Keskustan puoluesihteeri Timo Laaninen haluaa maltillisen tuloratkaisun, jolla Suomen kilpailukyky palautetaan.
Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson haluaa jatkaa ruotsalaisen kansanpuolueen varapuheenjohtajana.
Yhdysvaltoja kuohuttanut veroskandaali on saanut taas uuden käänteen. Nyt tutkitaan, tiesikö joku valkoisessa talossa veroviraston valonaroista toimista.
Maakuntien liitot ja ELY -keskukset ovat toimittaneet elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren (kok.) toivoman yhteisen kannanottonsa tulevan rakennerahastokauden rahoituksesta työ- ja elinkeinoministeriölle.
Keskustan varapuheenjohtaja Juha Rehula ja kuntatyöryhmän puheenjohtaja Tapani Tölli ojentavat kunta-asioissa kättä SDP:lle.
Kyselyt kertovat, että jopa kaksi kolmasosaa eteläkorealaisista haluaa maastaan ydinasevaltion, Los Angeles Times uutisoi.
Euroviisujen kustannusten jatkuva kasvu taittuu Ruotsissa, Talouselämä kertoo.
Venäjä rikkoi kansainvälisen diplomatian kirjoittamattomia sääntöjä kun se paljasti amerikkalaisdiplomaatin olevan CIA:n palkkalistoilla.
Näytöllä ja kameralla varustetun Google Glassin suunnittelijoiden mukaan silmälasien tapaan käytettävä laite ei aiheuta yksityisyyshuolia, uutissivusto Verge kertoo.
Italian pääkaupungissa Roomassa on puhjennut laajoja mielenosoituksia, joissa vastustetaan maan tiukkoja säästötoimia ja kasvavaa työttömyyttä, Huffington Post kertoo.
Pienistä oliiviöljyn tarjoilukannuista tulee pian historiaa, The Telegraph -lehti kertoo.
Ammattiyhdistystaustaisen kansanedustajan Jukka Kärnän (sd.) mielestä Perussuomalaisten puheenjohtajalla Timo Soinilla ei ole asiaa arvostella sosialidemokraatteja duunarimiesten unohtamisesta.
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja, SOTE-koordinaatioryhmän varapuheenjohtaja Jouni Backman vaatii oppositiopuolueilta konkreettisia linjauksia SOTE-uudistuksessa.
Pohjois-Korea on laukaissut kolme lyhyen kantaman ohjusta, CNN kertoo.
Hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen kannustaa myös maaseutumaisia kuntia tarttumaan kunta- ja palvelurakenneuudistuksen tuomiin mahdollisuuksiin.
Valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen mukaan kahden vuoden ministerikaudet ovat tulevaisuutta.
Hallitus on tuomassa eduskunnalle esityksen, jonka avulla vakituisia työntekijöitään lomauttanut yritys voi tarjota nuorisotakuun mukaista paikkaa nuorelle, kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Arto Satonen kertoo.
Keskustan puoluevaltuusto penää toimia vihreän talouden edistämiseksi.
Vasemmistonuoret haluaa eduskunnan antavan kansalaisaloitteelle entistä suuremman arvon.
Mielenterveysliiton puheenjohtajan Pekka Saurin mukaan masennus on noussut Suomessa parin viime vuosikymmenen aikana merkittäväksi työkyvyttömyyseläkkeen perusteeksi.
Valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen (sd) mukaan verokikkailu sotii kunniallisten veronmaksajien oikeustajua vastaan.
Kiinalaiset autovalmistajat syyttävät rekisteröintikiintiöitä pienestä markkinaosuudestaan, Business Week kertoo.
Islannin keskusta-oikeistolaiset oppositiopuolueet palaavat valtaan suurin lupauksin.
Italiassa päästiin vihdoin hallitussopuun kahden kuukauden pattitilanteen jälkeen, BBC uutisoi.
Jemeniläisen Yemen Post -lehden päätoimittaja kertoo Ylen Uutisille, että joulukuussa siepatut suomalaiset ovat hyvässä kunnossa.
Yhdysvaltain presidentti Barack Obama nosti vaivihkaa kipurajaa, jonka ylittämisen jälkeen Yhdysvallat voisi puuttua Syyrian tilanteeseen, Wired -lehti analysoi.
Keskustan kansanedustajan Mauri Pekkarisen mielestä hallituksen on peruttava puun energiatuen leikkaukset ja turpeen veronkorotukset.
Presidentti Sauli Niinistö kiitti veteraaneja jokapäiväisestä sankaruudesta ja muistutti Suomen kansaa vastuusta ja velvollisuudentunnosta Valtakunnallisen veteraanipäivän pääjuhlassa Jyväskylässä.
Liki neljännes maailman 15–24 –vuotiaista on joko työttöminä tai vailla opiskelupaikkaa ja tilanne vaikuttaa vain heikkenevän vuosi vuodelta, The Economist kertoo.
Jääkiekkoliiton puheenjohtaja Kalervo Kummola myöntää, että jääkiekon maailmanmestaruuskisojen lippujen hinnoittelussa tehtiin viime vuonna virheitä.
Keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän mukaan euroa on puolustettava, mutta ei millä hinnalla hyvänsä.
Europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki (kesk.) haluaa laittaa veropakolaiset ja harmaan talouden kuriin.
Bostonin pommi-iskuista epäiltyjen äiti oli itsekin terroristiepäiltyjen listalla ja saattaa omata kriittistä tietoa iskuista ja niiden tekijöistä, Boston Herald -lehti kertoo.