Artikkelit: Kasperi Summanen

Venäjän mediassa esitetty paljastusreportaasi presidentti Vladimir Putinin kriitikosta vilisee kummallisuuksia.
Ruotsin ulkomaalaistaustaisen väestön työttömyys kasvaa, vaikka kokonaistyöttömyys pysyy matalalla.
Yhdysvaltojen ilmavoimat on lähettänyt kehittyneimpiä hävittäjäkoneitaan Eurooppaan.
Kansanedustajan mukaan hallituksen paketissa on monipuolisesti täsmätoimia, jotka auttavat kohti hallituksen työllisyystavoitetta.
Metalliliiton puheenjohtajan mukaan uusi palkansaajakeskusjärjestö ei ole syntymässä ainakaan ajatellussa aikataulussa.
Mikael Jungnerin mielestä Suomen pitäisi pikemminkin nopeuttaa kuin hidastaa kyytipalvelu Uberin mukanaan tuomaa evoluutiota.
Iranin perustuslain mukaan naisen elämä vastaa puolta miehen elämästä, tutkija Alan Salehzadeh kertoo.
Turkulaisyrittäjä hämmästelee viranomaisen vaatimien työsuojeluasiakirjojen määrää.
Japanin länsirannikolle on jo pitkään ajautunut pieniä kalastuslaivoja, joiden miehistöt ovat kuolleet.
Pakistanilaisen ääri-islamistin epäillään suunnitelleen iskuja Euroopassa.
Venäjän presidentti Vladimir Putin kehottaa mediaa tasapainoiseen uutisointiin.
Yhdysvallat on sijoittanut B-52-pommikoneita Lähi-itään ensi kertaa sitten Persianlahden sodan.
Keskusrikospoliisin päällikkö Robin Lardot sanoo turvapaikanhakijavirran vaikuttavan Suomen turvallisuustilanteeseen.
WTC-iskuista tehdyn selvityksen salattujen sivujen väitetään sisältävän raskauttavaa tietoa terroristeja avustaneista tahoista.
Saksan kotimaan tiedustelun mukaan ISIS-jihadistijärjestön pyrkii värväämään pakolaisia.
Suomen ja Ruotsin talouskasvun erot eivät näy suuryritysten toimitusjohtajien palkoissa.
Jukka Tarkan mukaan usko kansanäänestysten muutosvoimaan tuntuu lähes rajattomalta.
Pohjois-Korea väittää testanneensa mannertenvälistä ohjusta.
Venäjän tuoreen kansalliskaartin harjoituksissa varaudutaan mielenosoitukseen.
Kansanedustajan mukaan politiikassa on viime kädessä kyse henkilökemioista.
Venäjän presidentti Vladimir Putinin mukaan Panaman papereiden paljastukset ovat Yhdysvaltojen juoni.
Valtion yritysomistusten myynti ja yksityistäminen toisi tulot, joita sijoittamalla valtion toiminta voitaisiin rahoittaa, Martin Paasi sanoo.
Pohjois-Korea väittää ottaneensa kiinni neljä Kim Jong-unin salamurhaa suunnitellutta henkilöä.
Paula Risikko ei aio haastaa Alexander Stubbia kokoomuksen puheenjohtajakisassa.
Venäjän uuden kansalliskaartin komentajalla on miljoonien eurojen kiinteistöomaisuus.
Venäjän tuntijan mukaan presidentti Vladimir Putin on valmis hakemaan sovintoa lännen kanssa.
Verenpainetautia potevat voivat pidentää elinikäänsä harrastamalla säännöllisesti liikuntaa.
Akava esittää mallia, jossa äitien ja myös isien työnantaja saisi nykyistä paremman korvauksen maksamastaan äitiys- tai isyysvapaan palkasta.
Asevelvollisuuslain uudistuksella luotaisiin valmiuden kohottamisen kertausharjoitukset.
Ulkomaalaisen henkilökortti voitaisiin jatkossa myöntää kaikille oleskeluluvan saaneille.
Kööpenhaminan poliisi on pidättänyt neljä henkilöä epäiltynä aikeista liittyä ISIS-terroristijärjestöön.
Etelä-Korean viranomaisten mukaan Pohjois-Korea on kyennyt valmistamaan ballistiseen ohjukseen sopivan ydinkärjen.
Venäjän uuden kansalliskaartin johtaja on Vladimir Putinin luottomies.
Pysäköintivirhemaksuja korotetaan toukokuussa viidessä kunnassa.
Euroopan komissio pohtii keskitettyä turvapaikkaprosessia, jossa hakemusten hyväksynnästä päättäisi EU-elin.
Presidentti Martti Ahtisaari arvioi, että Nato-jäsenyydellä voi olla vaikutusta myös ulkomaisiin investointeihin.
Puolustusvoimat haluaisi käyttää varusmiehiä mahdollisten yllätyshyökkäysten torjunnassa.
Avioero saattaa altistaa sydänoireiden lisäksi myös aivoverenvuodoille.
Venäjän tukeman Etelä-Ossetian separatistialueen rajaa siirretään hissukseen syvemmälle entiseen emämaahan.
Vladimir Putinin lähipiiriläiset ovat rikastuneet presidentin armosta.