Artikkelit: Kasperi Summanen

Helsingin suurmoskeijahanketta on rahoitettu yksityislahjoituksilla Bahrainista.
Kokoomuksen kansanedustaja ihmettelee punavihreän opposition maalaamaa Suomi-kuvaa.
Tutkimusten mukaan äänitteet liittävät venäläiskenraalin lennon MH17 alas ampumiseen Itä-Ukrainassa.
Kaupunginvaltuutetun mukaan jo suurmoskeijan ylimalkainen rahoitussuunnitelma kyseenalaistaa hankkeen.
Nato kertoo surmanneensa Taliban-järjestön merkittävän komentajan Afganistanissa.
Tutkijan mukaan Ahvenanmaa kuuluu yhä sotasuunnitelmiin Itämerellä.
Turvallisuuspoliittinen keskustelu on vasemmistoliiton puheenjohtajan mukaan vakiintunut vanhempien miesten käsiin.
Kokoomuksen kansanedustajan mukaan Suomessa tarvitaan merkittäviä rakenteellisia uudistuksia.
Uusi Hwasong-15-ohjus on merkittävästi edeltäjiään suurempi.
Asiantuntijan mukaan Korean niemimaan tilanne menee vielä pahempaan suuntaan.
Yhdysvaltojen presidentti hyökkää demokraatteja vastaan.
Yhdysvaltojen ilmavoimien RC-135S Cobra Ball nousi Japanista kun Pohjois-Koreassa valmisteltiin ohjuskoetta.
Pohjois-Korean diktaattorin mukaan maan historiallinen tavoite on saavutettu.
Ensimmäinen päivitetty Borei-A-luokan ydinsukellusvene on lähtenyt vesille ensimmäistä kertaa.
Keskustan Mikko Alatalo ihmettelee alkoholin etämyynnin kieltämistä.
Ministerin mukaan EMU:n historiasta löytyy oppeja, jotka tulisi muistaa.
Poliisin liikenneturvallisuuskeskuksen johtajan mukaan automaattista liikennevalvontaa lisätään entisestään.
Venäläinen hävittäjä härnäsi vaarallisesti amerikkalaista merivalvontakonetta.
Venäjän mielestä Pohjois-Korean pakotteiden lisääminen voisi johtaa humanitaariseen kriisiin.
Liikenne- ja viestintäministerin mukaan ylinopeuksiin puuttumisen kynnys on poliisin asia.
Venäjän valtion budjetissa leikataan hyvinvoinnista ja lisätään puolustusmenoja.
Venäjän pelätään vetäytyvän pois Euroopan neuvostosta. Se voi johtaa pakotteista luopumiseen.
Pavlo Klimkinin mukaan Venäjä on lähettänyt tuhansia panssariajoneuvoja Ukrainaan.
Espoolaismies menetti toimeentulotukensa saatuaan 3000 euroa kipukorvausta.
Perussuomalaisten toisen varapuheenjohtajan mukaan puolueissa ei kuunnella äänestäjien tahtoa.
Vasemmistoliiton kansanedustaja jatkaa vääntöä tuloeroista.
Pohjois-Korean ydinkokeiden seuraukset näkyvät Punggye-rin koepaikan lähialueilla.
Jyri Raitasalon mukaan Venäjän vihreiden miesten uhka on ymmärretty väärin.
Entisen pohjoiskorealaisagentin mukaan Pohjois-Korea kuuluu terroristivaltioiden listalle.
Tanskan Bornholmin saarelle pystytetään kuunteluasema.
Antero Vartian mukaan päästörajat ja polttoaineverot ovat johtaneet autoilun kustannusten alentumiseen.
Kansanedustajan mielestä laittomasti maassa oleville ei haluta antaa rahaa ideologisista syistä.
Pääsotaharjoitukset ovat puolustusministeri Jussi Niinistön mukaan puolustusvoimien normaalia harjoitustoimintaa.
Koodilähetys voi olla viesti vakoojille tai merkki asekokeesta.
Vasemmistoliiton nykyinen ja entinen puheenjohtaja ryöpyttävät Helsingin Sanomia hallituksen linjan myötäilystä.
Pohjois-Korealla ei ole julkista ydinasedoktriinia. Sen aseiden kohteista on kuitenkin tietoa.
Ensimmäiset päivitetyt 2S4-tykit on toimitettu Venäjän maavoimien käyttöön.
Venäjällä valmistellaan valtiolle vahingollisten henkiöiden maahantulon estämistä.