Uutta immuunijärjestelmää tehostavaa leukemialääkettä voitaisiin käyttää muidenkin syöpien hoitoon. Lääke toimi niin tehokkaasti, että sitä alettiin syöttää kontrolliryhmällekin, Daily Mail uutisoi.
Helsingin yliopisto järjestää 375-vuotisjuhlansa kunniaksi kansainvälisen, tiedepohjaisen Helsinki Challenge -ideakilpailun. Kilpailun palkintosumma on 375 000 euroa.
Venäjän presidentti Vladimir Putinin neuvonantaja Sergei Glasjev ehdottaa, että Venäjä ottaisi ilmaherruuden Ukrainassa, ukrainalainen Zerkalo Nedeli kertoo verkkosivuillaan.
Wikileaksin paljastamien asiakirjojen perusteella Ukrainan vastavalittu presidentti Petro Poroshenko kävi avointa keskustelua Yhdysvaltojen viranomaisten kanssa.
Lääkäreille päänvaivaa aiheuttavat antibiooteille vastustuskykyiset bakteerit voivat pian jäädä historiaan kiitos vanhan parannuskeinon uusien sovellusten.
Yhdysvaltojen puolustusministeriö arvioi tuoreessa raportissaan Kiinan kasvattaneen puolustusmenonsa yli 145 miljardiin dollariin eli yli 106 miljardiin euroon.