Artikkelit: Juha-Pekka Tikka

Poliisitarkastajan mukaan pääkaupunkiseudun Kehä I:n tolppasuman kokemusta voitaisiin hyödyntää muuallakin.
Valvontakameroin varustetun raja-aidan sanotaan valmistuvan tänä vuonna.
Solvauksia bussissa vieraan kielen vuoksi saanut ihmettelee vihapuhetta.
Perussuomalaisten ryhmäjohtajan mukaan puolueen tulee pohtia äänestystä EU-jäsenyydestä.
Kansanedustaja jätti kirjallisen kysymyksen lasten kanssa työskentelevien rikostaustan tutkimisesta.
Kovaotteisten ihmissalakuljettajien syytteitä alettiin käsitellä käräjäoikeudessa.
Amerikkalaislehti haastatteli Suomen ulkoministeriä Donald Trumpista, Brexitistä ja populismista.
Stressinhallintatilaisuuksissa neuvottiin, miten tulla toimeen muutoksessa.
ISIS käyttää lennokkeja 40-millisten kranaattien pudottamiseen.
Latvian puolustusministeriö käyttää entistä neuvostokaupunkia urbaanitaistelujen harjoitteluun.
Espoossa Kehä I:n Mestarintunnelissa ei-ylinopeutta ajaa peltipoliisien käyttöönoton jälkeenkin vain joka kymmenes autoilija.
Palestiinalaisvirkailijan mukaan USA:n tulevan presidentin aie siirtää maan suurlähetystö saa toteutuessaan aikaan tuhoa.
Kansanedustaja uskoo, ettei tällä viikolla esiteltävissä autojen käyttömaksuissa ole vielä esillä vaihtoehtoja.
Myymälöiden salaattibaarien mikrobiologinen laatu on lähes joka toisella kerralla huono tai välttävä.
USA:n tuleva presidentti puhui linjahaastattelussaan Euroopasta enemmänkin.
Libyan, Marokon, Tunisian ja Irakin juutalaisväestön lopettamisia ei tunneta yleisesti.
Neuvostojohtajat olivat vaikuttuneita Wadi Haddadin terroristikyvyistä.
Neuvostoliitto edesauttoi merkittävästi palestiinalaisterroria 1960- ja 70-luvuilla.
Disobey-hakkeriyhteisö sanoo löytäneensä autojen mustasta laatikosta vakavan haavoittuvuuden.
Puolustusliitto esittelee julkaisemallaan videolla metsäosaamistaan.
Bolsevikkityyliset koston voimat saivat historiallisen liettualaishahmon mukaan vallan Venäjällä.
Kansanedustajan mukaan lainsäädännön termi "kiihottaminen kansanryhmää vastaan" tuskin palvelee tarkoitustaan.
Suomen satavuotisjuhlat olivat lopullinen kannuste Financial Timesille, Lonely Planetille ja Rough Guidesille.
Armeijan lennokkiparvi osaa toimia kollektiivisena organismina.
Venäjälle turistiviisumeilla tulleet kolme marokkolaismiestä eivät ehtineet rajalle asti.
Tuleva presidentti naljailee hänet julkkisten Diilissä korvanneelle megatähdelle.
Tuleva presidentti on määrännyt suurlähettiläät poistumaan virkaanastumispäivään mennessä.
Paavo Arhinmäki kysyy, pitäisikö kuntien rakentaa sisäleikkipuistoja.
Sdp:n puoluekokousedustajat vaikuttavat tukevan istuvaa puheenjohtajaa jatkokaudelle.
Yleisradion tekijänoikeusvaatimus poistatti Youtubesta vuodenvaihteen kohokohdan videot.
Kun poliittisia näkemyksiäsi haastetaan, reagoivat aivoissasi identiteettiäsi, uhkaan vastaamista ja tunteita hoitavat alueet.
Kansanedustaja sanoo vastustaneensa ja yhä vastustavansa autoilun verotuksen siirtämistä autojen seurantajärjestelmään.
Pääkaupungissa aiotaan muuttaa kävelykaduiksi Pohjois- ja Eteläesplanadien jälkeen muutakin.
Tapauksia oli vähemmän kuin 2014, mutta lähes kolme kertaa niin paljon kuin 2013.
USA:n tuleva presidentti muistuttaa, että demokraatit ovat vastuussa terveydenhuoltouudistuksesta.
Käräjäoikeuden rankaiseman kansanedustajan kommentti tuli julki Nizzan terrori-iskun jälkeisenä päivänä.
Tasavallan presidentti vastasi hänelle päivystysuudistuksesta viestineille kansalaisille.