Artikkelit: Juha-Pekka Tikka

Presidentin mukaan trollit eivät pääse suomalaiseen sielunmaisemaan.
Puolustusvoimien tiedustelupäällikkö toivottaa tervetulleeksi Suomenlahdelle, jos haluaa valokuvaan.
Kansanedustaja kertoo, miksi jaksaa puhua 30 vuoden takaisesta suorituksestaan.
Emma Kari on kyselysuosikki. Vihreiden kannattajistakaan lähes puolet ei osaa nimetä suosikkiaan.
Kansanedustajan mielestä Timo Soini voitti huumorilla ja Jussi Halla-aho nousi valtaan totisuudella.
Perussuomalaisten "työmies" kiistää väitteet Jussi Halla-ahon suosimisesta.
Kristillisdemokraatit jättivät kirjallisen kysymyksen isyyden selvittämisen keskeyttämisestä raiskaustapauksissa.
Valtiotieteen tohtorin mielestä perussuomalaisten tuskaa lievittää marttyyrin sädekehä.
Ministeri ja puhemies saivat huomauttaa, että menossa oli hallituksen eikä puolueiden kyselytunti.
Hallituspuolueiden ryhmäjohtajat käsittelevät kerran jo lähes haudattua kokonaisuudistusta.
Ex-pääministeri kertoo elämänmuutoksestaan siirtyessään Euroopan investointipankin palvelukseen.
Perussuomalaisten perustajan mukaan hän käveli ulos vallatusta kodistaan omin jaloin, taakse katsomatta.
Perussuomalaisten puheenjohtajakisan häviäjän mukaan eduskuntaryhmän hajoaminen oli lähellä aiemminkin monta kertaa.
Uusi vaihtoehto -ryhmän uuden kansanedustajan mukaan hän ei aio vastata arvostelijoille mitään.
Uuden vaihtoehdon kansanedustajaksi siirtynyt Anne Louhelainen sanoo häntä hävettäneen perussuomalaisten puoluekokouksessa.
Toimittaja protestoi presidentti Donald Trumpin ihmettelyä anteeksipyyntöjen viipymisestä.
Kokoomus ei järjestä ylimääräistä puoluekokousta presidentinvaalin vuoksi.
Kimmo Kivelä kertoo saaneensa petturi-viestejä kieliasulla, joka ei kiinnostane kansanrunouden arkistoa.
Pohjois-Korean mukaan USA:n presidentin kotikaupunki on lentomatkan päässä.
Perussuomalaisten perustaja ei olisi uskonut tämän päivän tulevan.
Kansanedustaja-isä lähti Smp:sta Skyp:n ryhmään. Kansanedustaja-tytär siirtyi perussuomalaisista Uuteen vaihtoehtoon.
Kokoomuksen puheenjohtajan mukaan "kyllä löydetään tällaisissa tilanteissa ratkaisut".
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän jättävien määrä tulee yhä kasvamaan.
Omaan eduskuntaryhmään muiden soinilaisten kanssa lähteneen työministerin mukaan tämä oli "ainoa oikea ratkaisu".
Tamperelaiskansanedustaja Tiina Elovaaran mukaan "en ole politiikassa uran, vaan arvojen vuoksi".
Kokoomuksen puheenjohtajan mukaan "kyllä löydetään tällaisissa tilanteissa ratkaisut".
Kokoomusedustajan mukaan porvarillisen hallituksen enemmistön löytämiseen on luonnollinen suunta.
Vasemmistoliiton kansanedustajan mukaan periaatteessa koalitioita on.
Perussuomalaisten uusi varapuheenjohtaja kuvailee tuntojaan hallitusyhteistyön päätyttyä.
Räjähtävää ainetta sisältävän jääkaapin ampujan kannattaa tarkistaa, mihin suuntaan kaapin ovi osoittaa.
Uskonoppinut vertasi löyhästi peiteltyjä musliminaisia prostituoituihin.
Kokoomuksen kansanedustajan mukaan "tehty valinta on täysin irrationaalinen".
Kokoomuksen puheenjohtajan mukaan uudet tehtävät uudessa perussuomalaiset-puolueessa "eivät pyyhi pois aiemmin sanottua tai kirjoitettua".
Perussuomalaisten puoluekokousedustaja kirjoittaa kuulleensa väistyvän puheenjohtajan sanoneen puoluekokouksessa "hallankumouksen" tekijöitä natseiksi.
Kansanedustaja siteeraa tärkeimmästä arvostaan ihmiskunnan viisauden lähteitä.
Päivi Lipposen mukaan PS:ssa oli "nettiverkosto, jossa asioita pohdittiin isommin".
Perussuomalaisten uuden puheenjohtajan mukaan puolueet ovat hyvin verrattavissa toisiinsa.
BBC:n väitetään poistaneen puukotetun lastenhoitajan tarhanjohtajan haastattelusta osan.
Toimittajana esiintynyt tappaja yritti murhata kahta Vladimir Putinin vihollista Ukrainassa.