Artikkelit: Heikki Jantunen

Tampere-talo on voittanut Motivan Kestävä julkinen hankkija -kilpailun hankintatoimintansa pitkäjänteisyydellä ja vaikuttavuudella.
Ylipaino, varsinkin vyötärölihavuus, on merkittävin rasvamaksan aiheuttajia.
Lapsiasiavaltuutettu Tuomas Kurttilan mielestä suomalaiset lapset ansaitsevat aikuisilta enemmän kannustusta.
Suomessa kulutettiin alkuvuonna vähemmän sähköä leudon talven seurauksena, kertoo kantaverkko yhtiö Fingrid.
Työeläkevakuuttajien etujärjestön Telan toimitusjohtaja Suvi-Anne Siimes vastustaa emu-puskurien käyttöä työeläkemaksujen alentamiseen.
Palkansaajajärjestö Pardian puheenjohtaja Niko Simolan mielestä valtionhallinnon uudelleenjärjestelyihin tarvitaan suunnitelmallisuutta ja koordinointia.
Postin toimitusjohtaja Heikki Malinen toivoo uudelta hallitukselta ja eduskunnalta valmiutta sopeuttaa postisääntely digiaikaan.
Tavaraviennin arvo pieneni helmikuussa Tullin ulkomaankauppatilastojen mukaan kolme prosenttia vuoden takaisesta. ja oli arvoltaan lähes 4,2 miljardia euroa.
Rahoitusleasingillä tehtiin viime vuonna hankintoja 2,2 miljadilla eurolla.
Suurten yritysten liikevaihto kasvoi maaliskuussa 1,6 prosenttia vuodentakaisesta.
Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta SOK aloittaa yhteistoimintaneuvottelut.
Majoituspalveluiden kysyntä väheni viime vuonna 2,3 prosenttia.
Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan kivihiilen kulutus väheni 17 prosenttia tämän vuoden tammi-maaliskuussa viime vuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna.
Osakeasuntojen hinnat laskivat ensimmäisellä vuosineljänneksellä.
Konkurssien määrä väheni tammi-maaliskuussa yli 20 prosenttia.
Yksityishenkilöiden velkajärjestelyjen määrä väheni tammi–maaliskuussa 5,8 prosenttia edellisvuodesta.
Yrityssaneerauksien määrä kasvoi 2,5 prosenttia tammi–maaliskuussa.
Euroopan komissio alkaa tutkia sähkönjakelun turvaamisjärjestelyjä 11 jäsenmaassa.
Viestintävirasto vaatii laajakaistaverkkojaan vuokraavia teleyrityksiä alentamaan tilaajayhteyksiensä tukkuhintoja.
Työeläkeyhtiö Ilmarisen taloudesta ja eläkepolitiikasta vastaava johtaja Jaakko Kiander pitää eläkemaksujen alentamista käytännössä vaikeana.
Kelan takaisinperinnässä olevien etuuksien määrä kasvoi viime vuoden edellisvuodesta.
Työsuojelutarkastajien valvontaisku Kymenlaakson ja Porvoon alueen baareissa ja pubeissa paljasti puutteita etenkin työvuorolistojen laadinnassa ja työterveyshuollon järjestämisessä. kerrotaan Etelä-Suomen aluehallintovirastosta.
Reilun kaupan banaanien markkinaosuus lähestyy Suomessa jo yhdeksää prosenttia.
EU:n uhridirektiivi edellyttää muutamia täydennyksiä ja täsmennyksiä Suomen nykyiseen lainsäädäntöön.
Munuais- ja maksaliiton mukaan juhlatunnelmaan pääsee ilman yletöntä juomistakin.
Pienpanimo Sori Brewingin perustajat kertovat panimonsa muuton Viroon olevan vastalause kiristyvälle alkoholipolitiikalle ja holhoukselle.
Korkea verenpaine altistaa aivohalvauksille, mutta sairastumisen jälkeen tilanne saattaa muuttua, kertoo uutispalvelu Duodecim.
Luonnonsuojelujärjestö WWF muistuttaa hallitusneuvottelijoita, että elinvoimainen luonto on terveyden, talouden ja uusien työpaikkojen perusta.
Suomi on mukana kannustamassa fossiilisten polttoaineiden haitallisten tukien poistamiseen, kerrotaan ulkoministeriöstä.
Euroopan parlamentti hyväksyi täysistunnossaan tiistaina direktiiviesityksen, jolla on tarkoitus hillitä biopolttoaineiden tuotannosta aiheutuvia epäsuoria maankäytön muutoksia.
Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan Suomen väkiluku kasvoi tammi-maaliskuun aikana 1 540 henkeä.
Sukupuolten välinen ero työllisyysasteissa ei ole Tilastokeskuksen mukaan ollut vuositasolla koskaan aiemmin niin pieni kuin viime vuonna.
Viime vuonna käytiin 128 työtaistelua, joihin osallistuneiden työntekijöiden lukumäärä oli noin 69 000.
Kasvihuonetuotannossa on tapahtunut voimakas siirtymä pois öljyn käytöstä, kerrotaan Luonnonvarakeskuksesta.
Suomi ja Venäjä ovat allekirjoittaneet valtiosopimuksen kansainvälisestä rautatieliikenteestä, kerrotaan liikenne- ja viestintäministeriöstä.
Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL ja Suomen opiskelijakuntien liitto SAMOK toivovat, että hallitusohjelmassa tunnustetaan koulutuksen ja sivistyksen merkitys Suomen hyvinvoinnille ja kilpailukyvylle.
Merivoimat kertoo saaneensa havainnon mahdollisesta vedenalaisesta kohteesta Helsingin edustalla.
Suomalaisen Työn Liitto on teettänyt kyselyn suosituimmista työhön liittyvistä sananlaskuista.
Suomalaisen rauniopelastusmuodostelman lähtö Nepaliin peruuntuu, kerrotaan sisäministeriöstä.
Sosiaali- ja terveysalan ammattijärjestö Tehyssä ollaan huolissaan työpaikkakiusaamisen vaikutuksesta työelämään.