Kemianteollisuuden vastuullisuusohjelman mittareista osa liikahti viime vuonna alaspäin, mutta pitkän aikavälin tuloksia pidetään alalla edelleen merkittävinä.
Elinkeinoelämän keskusliitto on huolissaan kieltenopiskelun yksipuolistumisesta kouluissa, sillä monipuolisen kielitaidon tarve on kasvanut elinkeinoelämässä kansainvälistymisen seurauksena.
Yritysvastuuta vahtivien kansalaisjärjestöjen rahoitusleikkaukset tulevat Finnwatchin mukaan mielenkiintoiseen aikaan, kun kehitysyhteistyörahaa jaetaan yritysten hankkeisiin kehitysmaissa.
Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Jyrki Mäkynen kertoo tukevansa yritysjohtajille esitettyä vetoomusta palkkioiden kohtuullisuudesta, mutta muistuttaa monien pk-yrittäjien joustavan jatkuvasti omista palkoistaan.
Suomalaiset matkustelivat alkuvuonna kotimaassa viime vuoden vastaavaa aikaa vilkkaammin, mutta Thaimaa, Kanarian saaret ja Venäjä menettivät suosiota.
Suomalainen yritysvaltuuskunta tekee vierailun Egyptiin ja Algeriaan tavoitteenaan lisätä suomalaisten yritysten ja tuotteiden tunnettuutta ja löytää uusia markkinoita.
Tilaajavastuulakiin tulee syyskuun alussa muutoksia muun muassa selvitysvelvollisuuden laajuuteen, lähetettyjen työntekijöiden sosiaaliturvan selvittämiseen sekä laiminlyöntimaksuihin.
Suomalaisten kansalaisjärjestöjen edustajat vetoavat ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Lenita Toivakkaan (kok.) ja hallituspuolueiden puheenjohtajiin kehitysyhteistyön puolesta.
RAY kertoo Poliisihallituksen kieltäneen Harjakainen-pelin markkinoinnin, koska ilmoituksissa ja julisteissa keskitytään pelin graafiseen tunnukseen, joka on viihteellinen ja elämyksellinen.
Sisäministeriö pyytää Poliisihallitukselta selvitystä, miten se on tulkinnut arpajaislakia antaessaan rahapeliyhtiöille markkinointia koskevia kieltopäätöksiä.
Pohjois-Atlantin merivirtojen heikentyminen on tutkijoiden mukaan saattanut yhtäkkiä viilentää Pohjois-Euroopan ilmaston kesken lämmintä ajanjaksoa yli satatuhatta vuotta sitten.
Euroalueen talouden hidas koheneminen ja maailmantalouden elpyminen parantavat loppuvuonna metsäteollisuustuotteiden kysyntänäkymiä, arvioi Luonnonvarakeskus.