Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksessa täytyy Lääketeollisuus ry:n mielestä varmistaa, että tutkimustoiminnalle luodaan rakenteet ja varataan henkilökuntaa.
Tuoreessa kyselyssä lähes puolet vastaajista kertoi suuttuvansa, jos häntä ei ymmärretä, ja joka viidennen mielestä väärinymmärrys ei johdu hänestä itsestään.
Elintarviketurvallisuusvirasto Evira epäilee Helsingissä löydettyjen kuolleiden villikanien menehtyneen yleistulehdukseen, jonka on aiheuttanut vain kaneihin tarttuva virus.
Venäjän kauppaa käyvien suomalaisyritysten odotukset ovat hieman kohentuneet viime syksystä, vaikka pakotteilla onkin valtaosalle kielteisiä vaikutuksia.
Maaliskuun viennin romahdus vuodentakaisesta selittyy osaksi korkeilla vertailuluvuilla, mutta ekonomisti löytää syitä myös kilpailukyvystä ja tuotevalikoimasta.
Suomalaisen työn kilpailukykyyn voidaan vaikuttaa sopimalla entistä enemmän paikallisesti yritystasolla, arvioi kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Arto Satonen.
Kokoomusministerit Sanni Grahn-Laasonen ja Lenita Toivakka vaativat muutoksia lainsäädäntöön ja työpaikkojen kulttuuriin, jotta naiset ja erityisesti äidit voisivat työllistyä ja edetä urallaan tasaveroisesti miesten kanssa.
Helsingin metrosta tulee Länsiväylän mukaan aikaisempaa alttiimpi tukoksille ja myöhästymiselle, kun Espooseen kulkeva Länsimetro aloittaa liikennöinnin.
Kognitiivisen käyttäytymisterapian pitäisi yhdysvaltalaisten asiantuntijoiden mukaan olla ensimmäinen hoitovaihtoehto unettomuuden hoidossa, kertoo uutispalvelu Duodecim.
Kirjastoissa järjestetään Etelä-Suomessa yhä enemmän erilaisia tapahtumia, mutta kirjastokäyntien ja lainausten määrät ovat jo vuosia vähentyneet pikku hiljaa sekä etelässä että koko Suomessa.
Pitkäaikainen monivuorotyö voi Harvardin yliopiston tutkimuksen mukaan suurentaa naisen riskiä sairastua sepelvaltimotautiin, kertoo uutispalvelu Duodecim.
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK kertoo tehneensä luottamusmiehillä kyselyn, jonka mukaan luottamushenkilön vahva asema edistää paikallista sopimista.