Artikkelit: Arno Rydman

Aalto-yliopiston professorin ja F-Securen tietoturvaneuvonantajan mukaan kymmenissä maissa yrityksiä ja virastoja halvaannuttanut haittaohjelma Petya ei ole ensimmäinen tai viimeinen laatuaan.
Kiinassa työskenteleviä pohjoiskorealaisia käytetään hyväksi ja riistetään.
ISIS iskee miehittämättömillä lennokeilla Yhdysvaltain tukemia Irakin hallituksen joukkoja vastaan.
Jussi Mustonen uskoo yritysinvestointien jatkuvan, jos talouden näkymät pysyvät kohtuullisina ja yritykset näkevät tarpeen uudelle tuotannolle, työvoimalle ja laitteille.
MaRan toimitusjohtaja ei vastusta yksityistä asunnonvuokrauspalvelua, mutta perää kaikille alan toimijoille samanlaista kohtelua.
Jos munuaissairaus pääsee etenemään pitkälle, edessä on useimmiten dialyysi eli keinomunuaishoito.
Pienituloisten perheiden lapsilla on aikuisena todennäköisemmin suurempi vasemman sydänkammion massa, selviää tuoreesta tutkimuksesta.
Pääomasijoitusyhdistyksen toimitusjohtajan mukaan viimeaikaisten uusien pääomasijoitusrahastojen avulla menestyviä kasvuyrityksiä saadaan Suomeen entistä enemmän.
Kansanedustajan mukaan ostovoimaa pitäisi tukea sekä palkankorotuksin että pieni- ja keskituloisille suunnatun ansioverokevennyksen myötä.
Kansanedustajan mielestä mahdollisuuksia työpaikkojen luomiseen on ennen muuta kotimaisten, uusiutuvien luonnonvarojemme hyödyntämisessä.
Japanin hallitus julkaisi videon, joka antaa kansalaisille toimintaohjeet ohjusiskun tapahtuessa.
Valvotuista yrityksistä vain 11 prosenttia sai puhtaat paperit ajo- ja lepoaikoihin kohdistuneesta tarkastuksesta.
EK:n johtaja Ilkka Oksalan mukaan seksuaalisella tai sukupuolisella suuntautumisella ei saa olla vaikutusta rekrytoinnissa tai työuralla etenemisessä.
Valtiolta jää saamatta miljoonien eurojen tulot alihintaisiksi merkittyjen tavaroiden vuoksi, kertoo Savon Sanomat Uutissuomalaisen jutussa.
Lapsella todettiin autismikirjon häiriö noin 30 prosenttia todennäköisemmin, jos hänen äitinsä oli sairastanut kuumeen raskauden aikana, selviää tuoreesta tutkimuksesta.
Vyötärölihavuus altistaa muun muassa diabetekselle, verenpainetaudille, sydänsairauksille ja uniapnealle.
Suomen Yrittäjien ja Perheyritysten liiton mukaan suomalaisen työmarkkinajärjestelmän on uudistuttava.
Isis menetti useita paikallisjohtajiaan Länsi-Irakissa tehdyssä itsemurhaiskussa.
Euroopan unionin puolustusyhteistyöstä on todennäköisesti tulossa eritahtista, arvioi Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Juha Jokela.
Isis menetti useita paikallisjohtajiaan Länsi-Irakissa tehdyssä itsemurhaiskussa.
Kansanedustajan mielestä maalla on vihdoinkin mahdollisuus päästä jaloilleen, mutta se ei käy osalle porukoista.
Euroopan unionin puolustusyhteistyöstä on todennäköisesti tulossa eritahtista, arvioi Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Juha Jokela.
Suomen Lukiolaisten Liitto vaatii opettajien koulutuksen huomioivan nykyistä paremmin sukupuolisensitiivisyyden ja opiskelijoiden moninaisuuden.
Pohjois-Irakissa sijaitsevan Kirkukin maakunnan poliitikot toivovat hallituksen joukkojen häätävän jihadistit pian pois alueelta.
Yrittäjät kehuu yrittäjyyden hyödyntämistä haja-asutusalueilla, mutta vaatii Postia luopumaan rönsyistä ja keskittymään lajitteluun ja jakelun järjestämiseen.
Perussuomalaisia huolettaa huoltovarmuus, jos postinjakelu alistetaan täysin markkinaehtoisille yhtiöille.
Kansanedustaja toivoo hallituksen toteuttavan perhevapaauudistuksen.
Kuntaliitto on selvittänyt hallitusohjelman keskeisimpien kuntatalouteen kohdistuvien sopeutuspäätösten vaikutuksia kunnissa, kuntayhtymissä ja sairaanhoitopiireissä.
Valiokunnan mukaan uudistusten tavoitteena on ammatillisen koulutuksen järjestelmä, joka vastaa aiempaa tehokkaammin työ- ja elinkeinoelämän ammatillisiin osaamistarpeisiin.
Oikeustajututkimuksella pyrittiin selvittämään kansalaisten oikeustajua ja sen suhdetta nykyiseen oikeuskäytäntöön.
Kotimaan matkailu on suosituin tapa viettää kesälomaa, selviää tuoreesta tutkimuksesta.
Kansanedustaja korostaa, että vapaamman alkoholipolitiikan puolesta on monta hyvää argumenttia, jotka tahtovat jäädä ääriajattelun varjoihin.
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin mukaan sote-sektorilla on huomioitava erityisesti omavalvonnan läpinäkyvyys.
OTKESin mukaan lentäjien lääketieteellisen kelpoisuuden arviointijärjestelmässä on selviä puutteita
Tietosuojalailla säädettäisiin kansallisesta valvontaviranomaisesta, oikeusturvasta ja seuraamuksista sekä joistakin tietojenkäsittelyn erityistilanteista.
Martti Häikiö muistuttaa 1930-luvun oikeistoradikalismista.
Kokoomusjohtajan mukaan palveluja pitää kehittää yksilön ja apua tarvitsevan näkökulmasta eikä niinkään järjestelmän näkökulmasta.
Luonto, rentoutuminen ja irrottautuminen työstä auttavat palautumaan.
Kristillisdemokraattien puheenjohtaja vaatii hallitukselta toimenpiteitä, jotta paperisten laskujen vastaanottamisesta aiheutuvat maksut eivät nouse kohtuuttomiksi.
Rakennusteollisuuden mukaan ympäristöministeriön Vihreän julkisen rakentamisen hankintaopas ohjaa ympäristöä kuormittavampaan rakentamiseen.