Kapteeni Olli Teirilän mukaan uhka Syyrian konfliktin leviämisestä Libanoniin on todellinen, vaikka toistaiseksi Libanonissa on vältytty laajoilta taisteluilta.
EU:n talouskomissaarin Olli Rehnin mukaan euroalueen kriisimaiden talouksiin voidaan tällä hetkellä kohdistaa lievempiä sopeutustoimia, mutta julkista velkataakkaa pitää silti keventää.
Euroopan vakausmekanismin (EVM) toimitusjohtajan Klaus Reglingin mukaan Euroopan kriisivaltioiden pitää ennen pitkää kyetä luomaan omat apuohjelmansa, uutisoi Frankfurter Allgemeine.
Rosatom Overseas -yhtiön varapääjohtaja Ivo Kouklikin mukaan Rosatom ja Fennovoima ovat kevään aikana neuvotelleet laitostoimituksen lisäksi myös Fennovoiman omistuksesta ja rahoituspaketeista, kertoo Yle Uutiset.
Venezuela pyrkii hyötymään Yhdysvaltain ja Euroopan Iranille asettamista öljypakotteista ottamalla haltuunsa osan läheisen liittolaisensa öljymarkkinoista Aasiassa, uutisoi Financial Times.
Australian liittovaltion poliisi kerää australialaisten puhelin- ja internet-tiedostoja ilman lupaa lähes 1000 kertaa viikossa, uutisoi The Sidney Morning Herald.
Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) tapasi Ranskan presidentti Francois Hollanden Pariisissa Maanantaina. Keskustelussa esiin nousi valmistautuminen kesäkuun Eurooppa-neuvoston kokoukseen.
Kreikka ei ole onnistunut myymään valtion omistamaa maakaasuyhtiö Depaa troikan vaatimuksista huolimatta. Troikka jatkoi maanantaina tarkastuksia Kreikassa, uutisoi Frankfurter Allgemeine.
Syyrian hallituksen joukkojen kerrotaan valmistelevan suurhyökkäystä pohjoisessa sijaitsevan Aleppon kaupungin kapinallisten hallussa olevia alueita vastaan.
Kiina pyrkii kohottamaan kilpailukykyään hankkimalla teknologiaa Yhdysvalloissa ja muissa kehittyneissä maissa työskenteleviltä kiinalaistiedemiehiltä, uutisoi New York Times.
Kokoomuksen kansanedustaja ja opetushallituksen johtokunnan puheenjohtaja Sari Sarkomaa pitää tärkeänä, että kaikki lapset osallistuisivat esiopetukseen.
Oikeustieteilijöiden mukaan valtiovarainministeriö ulkoisti Kreikan vakuusjärjestelysopimustekstin salaamispäätöksen valmistelun asianajotoimistolle. Valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen (sd.) mukaan päätös valmisteltiin valtiovarainministeriössä.
EU uudistaa Schengenin sopimusta siten, että vuodesta 2014 alkaen jäsenmaat saavat ottaa rajoillaan jälleen passitarkastukset käyttöön, uutisoi Der Spiegel.
Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtajat Arto Satonen ja Outi Mäkelä ovat huolissaan lisääntyneestä aggressiivisesta nettikirjoittelusta ja uhkailuista.
Maailmantalous on hiljalleen kasvamassa, mutta erot maiden ja alueiden edistymisessä hidastavat elpymistä talouskriisistä, selviää OECD:n tuoreesta talousennusteesta.