Artikkelit: Arno Rydman

Kirjallisuuden tekijänoikeusjärjestö Sanasto on tilittänyt lainauskorvauksia yhteensä lähes 2,8 miljoonaa euroa lähes 3 800 kirjallisuuden tekijälle.
Standard and Poor's (S&P) laski Ranskan luottoluokitusta kahden A:n luokkaan.
Nissanin toimitusjohtaja Carlos Ghosnin mukaan yhtiö harkitsisi uudelleen investointejansa Britanniaan, jos maa päättäisi irtaantua EU:sta.
Setan ja Nuorisotutkimusseuran mukaan suomalaisten lesbo-, homo-, bi- ja transnuorten hyvinvoinnin tukemiseen ja vahvistamiseen tarvitaan erityisiä toimia.
Syyrian hallituksen joukot ovat vallanneet uudelleen keskeisen kapinallisten hallussa olleen kaupungin Damaskoksen eteläpuolella.
Kansanedustaja (ps.) Pentti Oinosen mukaan valtion pitää periä Pekka Himasen työryhmältä mitäänsanomattomasta raportista maksetut palkkiot osittain takaisin.
Aluehallintovirastojen työsuojelun vastuualueen rakennusalan tarkastajat valvoivat pientalotyömaita tehostetusti lokakuun viimeisen viikon.
Suomen Postin entinen pääjohtaja Pekka Vennamon mukaan verkkokaupan yleistyminen luo kilpailua päivittäistavaramarkkinoille.
Palkansaajajärjestö Pardian puheenjohtaja Niko Simolan mielestä A-Katsastuksen aloittamat yt-neuvottelut ovat liioitellut. Ne tähtäävät jopa joka kuudennen työntekijän vähentämiseen.
Ammattiliitto JHL:n toimialajohtaja Päivi Niemi-Laineen mukaan terveyskeskuksille on myönnettävä tarpeeksi resursseja.
Yliopisto-opiskelijat ympäri maan äänestivät 5.-6. marraskuuta ehdokkaita ylioppilaskuntiensa ylimpiin päättäviin elimiin, edustajistoihin.
Edesmennyt palestiinalaisjohtaja saatettiin myrkyttää radioaktiivisella poloniumilla, selviää Sveitsissä tehdystä oikeuslääketieteellisestä raportista.
Kreikan työntekijät pitävät vuorokauden mittaisen yleislakon jatkuvia leikkauksia vastaan. Samaan aikaan kansainväliset lainoittajat päättävät seuraavan avustuserän myöntämisestä.
Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu syyttää palestiinalaisia käynnissä olevien rauhanneuvottelujen pattitilanteesta.
Tuloerot ovat seurausta osaamisyhteiskunnasta, joka palkitsee parantuneen tuottavuuden paremmalla palkalla ja bonuksilla.
YK:n ilmastoneuvotteluiden tavoitteena on sopia uusi maailmanlaajuinen, kaikkia maita sitova ilmastosopimus Pariisissa vuonna 2015.
Kehitysmaita tukeva ilmastorahoitus ei ole hyväntekeväisyyttä, vaan kyse on vahingonkorvauksesta, jota rikkaat maksavat vastineeksi ilmastonmuutoksen kiihdyttämisestä.
Keskustan mielestä nyt on haettava ratkaisuja siihen, miten kuntiin saadaan riittävästi osaavia ihmisiä myös tulevaisuudessa ja miten sosiaali- ja terveyspalveluissa työskentelevät voivat keskittyä ihmisten hoitamiseen.
Kansanedustaja ja eduskunnan miesverkoston puheenjohtaja Kari Uotila (vas.) vaatii sukupuolittuneen väkivallan kitkemiseksi eduskunnalta väkivallan vähentämisen ohjelmaa.
Sisäasiainministeri Päivi Räsänen (kd.) kiittää seurakuntia yhteistyöstä maahanmuuttoon ja monikulttuurisuuteen liittyvissä asioissa.
Kansanedustaja Ilkka Kantola (sd.) kaipaa Turun telakalle sitoutunutta omistajaa, joka näkisi Turun seudulla tarjolla olevan laivanrakennusosaamisen ja olisi halukas investoimaan telakan kehittämiseen.
Kokoomuksen kansanedustajan Sari Sarkomaan mukaan enää ei ole varaa heittää sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistusta koskevia malleja roskiin.
MTS:n puheenjohtajan Esko Kurvisen mukaan Suomen on eri viranomaisten toimin vastattava kaikin mahdollisin keinoin siihen kilpajuoksuun, joka verkkovakoilussa ja -turvallisuudessa tällä hetkellä käydään.
Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja Arto Satonen tukee koulutusvientiä edistävän toimenpideryhmän esityksiä lukukausimaksujen käyttöönotosta ETA-maiden ulkopuolelta tuleville opiskelijoille.
Uusien tietojen mukaan Britannialla on Berliinin suurlähetystössään salainen vakoilukeskus, jonka avulla salakuunnellaan Saksan valtionjohtoa.
Vaikutusvaltainen italialaispoliitikko Romano Prodi vaatii latinalaisen rintaman perustamista Saksaa vastaan, jotta Euroopassa saataisiin toteutettua elvytyspolitiikkaa.
Tietoturvayhtiö Stonesoftin kyberturvallisuusjohtajan Jarno Limnéllin mukaan Hakukoneyhtiö Googlen jatkoinvestoiniti Haminaan kertoo Suomen kyberturvallisuuden korkeasta tasosta.
Egyptin syrjäytetty presidentti Muhammad Mursi totesi maanantaina, että hänen oikeudenkäyntinsä on laiton, koska hän on edelleen presidentti.
Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok.) pitää maanantaina julkistettua Googlen 450 miljoonan euron lisäinvestointiuutista Haminaan työllisyyden kannalta positiivisena.
Hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen (kok.) sekä opetusministeri Krista Kiuru (sd.) pitävät koulutusvientiselvityksen esityksiä kannatettavina.
Egyptin syrjäytetyn presidentin oikeudenkäynti alkoi Kairossa tiukkojen turvatoimien saattelemana.
Kokoomuksen varapuheenjohtaja, kansanedustaja Anne-Mari Virolainen ja valtiovarainvaliokunnan kunta- ja terveysjaoston puheenjohtaja, kansanedustaja Sari Sarkomaa vaativat hallitusta järjestämään vakituisen rahoituksen päihdeäitien vapaaehtoiselle kuntoutukselle.
Kokoomuksen kansanedustajan Timo Heinosen mielestä käsityötä tekevien arvonlisäveroa (alv) pitäisi kohtuullistaa ja luoda kovassa buumissa olevalle alalle kasvun uraa.
Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäen (vas.) mielestä erilaisia urheilun arvokisoja järjestetään yhä enemmän ihmisoikeuksien kustannuksella.
Lähikauppojen yksin työskentelevillä myyjillä on usein kiire, ja yksintyöskentelyyn liittyy väkivallan uhka.
EVA:n tutkimuspäällikön Ilkka Haaviston mukaan suomalaisten EU-vastaisuus ei ole kasvanut, vaikka yleinen EU-kriittisyys onkin lisääntynyt.
EU:n ja Yhdysvaltain väliset vapaakauppaneuvottelut saattavat vaarantua, jos USA:n vakoiluoperaatiosta syntynyttä kohua paisutetaan liikaa.
Kosteus- ja homevaurioista on tullut yleinen huolenaihe Suomessa. Allergia- ja astmaliiton ja Hengitysliiton sisäilma-asiantuntija neuvoo, miten kodin kosteusepäilyjen kanssa edetään.
Metsäteollisuus ry:n hallituksen puheenjohtajana Juha Vanhainen ei usko, että Metsäteollisuuden ja Paperiliiton sopimus keskitetystä tuporatkaisusta parantaa Suomen kilpailukykyä.
Metsäteollisuus ry ja Paperiliitto ovat päässeet ratkaisuun keskitetyn tuporatkaisun mukaisista palkankorotuksista.