Artikkelit: Arno Rydman

Lausuntoaika hallituksen esitysluonnoksesta kuntarakennelain muuttamiseksi päättyi maanantaina.
Venäjä haluaa tehdä Krimistä houkuttelevan investoijille, jotta alue kykenee hankkimaan omalla kehityksellään riittävät tulot
Ympäristöministeri Ville Niinistö johtaa suomalaisen yritysvaltuuskunnan matkaa Brasiliassa kuun vaihteessa.
EU-maiden valtiovarainministerit käsittelevät muun muassa pankkiunionia epävirallisessa Ecofin-neuvoston kokouksessa.
Suomen yrittäjien yhtenä teemana eurovaaleissa on Euroopan sisämarkkinoiden tehostaminen, jotta myös pienyritykset hyötyisivät niistä parhaalla mahdollisella tavalla.
Suomen yrittäjät haluaa muuttaa EU:n lainsäädäntöjärjestelmää siten, että se vahvistaisi yrittäjyyttä ja kilpailukykyä.
Saksan ex-liittokansleri Helmut Schmidtin mukaan länsimaat ovat aiheuttaneet toimillaan Ukrainan jännittyneen tilanteen.
PAMin puheenjohtaja Ann Selinin mukaan kehysriihessä saavutettu ratkaisu on palvelualoilla työskentelevien ihmisten kannalta vaikea, mutta pieniä ilon aiheitakin löytyy.
Kokoomuksen varapuheenjohtaja, kansanedustaja Janne Sankelo, kansanedustaja Heikki Autto ja kansanedustaja Harri Jaskari pitävät kehysriihessä sovittua turpeen veronkorotuksen perumista erittäin hyvänä päätöksenä.
Perussuomalaisten kansanedustaja Juho Eerola olisi valmis lopettamaan uusiin kehitysapuhankkeisiin osallistumisen toistaiseksi.
Saksan demarit haluaisivat asettaa varhaiseläkkeen 63 vuoteen. CDU ei kannata tätä.
Etlan suhdanne-ennusteen mukaan Suomen kokonaistuotanto kasvaa tänä vuonna 0,7 prosenttia ja ensi vuonna 2 prosenttia.
Akavan ekonomistin mukaan korkeasti koulutettujen kasvanut työttömyys johtuu vähentyneestä työvoiman kysynnästä.
Saksan puolustusministeri haluaa luoda puolustusvoimista houkuttelevamman työnantajan löysentämällä puolustusvoimien kuntovaatimuksia.
Saksan liittohallitus haluaa luokitella Balkanin maat turvallisiksi lähtömaiksi, jotta maahanmuuttajat voitaisiin karkottaa maasta nopeammin.
Sotaharjoitukset ja joukkojen keskitykset Ukrainan itärajan läheisyydessä lisäävät Venäjän valmiutta sotilaallisten toimien käynnistämiseen.
Luotonantajien on arvioitava ennen luoton myöntämistä, pystyykö luottoa hakeva kuluttaja maksamaan luoton takaisin.
Kyberturvallisuusasiantuntija Jarno Limnéllin mukaan Venäjä lukeutuu maailman kyvykkäimpien valtioiden joukkoon, kun arvioidaan kyvykkyyttä puolustautua, tiedustella ja vaikuttaa kyberulottuvuudessa.
Kyberturvallisuusasiantuntija Jarno Limnéllin mukaan Venäjän kaltaiset suurvallat saattavat käyttää ei-valtiollisia ryhmittymiä kyberhyökkäysten tekemisessä.
Ulkopoliittisen instituutin tutkijan Charly Salonius-Pasternakin mukaan Suomen pitää hakea Nato-jäsenyyttä, jos Ruotsi päättää tehdä niin.
Julkisjohtamisen professorin mukaan Suomen korruptioon liittyvät ongelmat ovat huono hallinto, maan tapa ja hyvä veli -verkostot, kertoo Yle Uutiset.
Venäjä rakentaa pohjoiseen erityistä arktista voimaryhmittymää, jota voi verrata maan nykyisiin sotilaspiireihin, arvioi eversti, evp. Ari Rautala Helsingin Sanomille.
Israelilaispsykologin mukaan Israelin ja Palestiinan välisessä kiistassa ei ole kyse sisällöllisistä asioista.
Perussuomalaisten kansanedustaja Vesa-Matti Saarakkalan mielestä tiettyjen kuntien harjoittamaan talouden tasapainottamiseen lomautusten avulla on puututtava.
Perussuomalaisten kansanedustajan Reijo Tossavaisen mukaan miina on tehokas puolustusase.
Suomi antaa 44,4 miljoonaa euroa humanitaarista apua maailman pahimpiin kriisikohteisiin.
Hengitysliiton mukaan painon pudottaminen ja liikunta lievittävät uniapnean oireita.
Suomessa tarvitaan enemmän koulutettuja ihmisiä, jotka osaavat tehdä kasvavasta tietomassasta asiakkaita, yrityksiä tai muita organisaatioita hyödyttävää tietoa, kertoo Yle Uutiset.
Ranskalaistutkimuksen mukaan nikotiinilaastarit eivät välttämättä auta raskaana olevia tupakoitsijoita lopettamaan, kertoo Uutispalvelu Duodecim.
Alhainen veren rautataso saattaa brittitutkijoiden mukaan altistaa aivoinfarkteille. Raudan vähyys tekee verihiutaleista tahmeita, mikä lisää verihyytymien ja verisuonitukkeumien vaaraa, tulokset osoittavat.
Elinkeinoelämän keskusliitto katsoo, että Suomeen suunnitellun verkkotiedustelun valmistelu pitäisi aloittaa aivan alusta aivan eri lähtökohdista, kertoo Helsingin Sanomat.
Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi suhtautuu kriittisesti saksalaisen taloustutkimuslaitoksen vaatimukseen EKP:n miljardiluokan velkakirjojen osto-ohjelmasta.
Euroopan taloudellisen tilanteen parantuessa Saksa hyötyy. Saksan vienti vahvistui tammikuussa vahvimmilleen lähes kahteen vuoteen.
Tuoreen työmarkkinabarometrin mukaan työnantajat eri puolilla Suomea aikovat palkata uusia työntekijöitä huhti–kesäkuun aikana tävä vuonna.
Kokoomuksen kansanedustajan Harri Jaskarin mukaan kokoomus painottaa sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisvastuussa ennakoivan perusterveydenhuollon parantamista.
Eroja selitetään osittain luomuruoan käytön määrällä kertoo, Yle Uutiset.
Oluen myyntiin voi yhä tulla rajoituksia sosiaali- ja terveysministeriössä valmisteilla olevan alkoholilain uudistuksen myötä, kertoo Helsingin Sanomat.
Saksan entisen liittokanslerin Gerhad Schröderin mukaan EU on välillisesti vastuussa Krimin kriisistä.
Saksalainen taloustutkimuslaitos vaatii EKP:ta ostamaan miljardien eurojen edestä Euroopan kriisimaiden yritys- ja valtionlainoja.
Amnestyn mukaan Syyrian hallitus näännyttää siviilejä nälkään osana sotatoimiaan.