Artikkelit: Arno Rydman

Keskustan kunniapuheenjohtaja, eurovaaliehdokas Paavo Väyrysen mukaan Suomen on vahvistettava taloudellista itsenäisyyttään ja lähennyttävä muita Pohjoismaita.
Vanhusalan järjestöillä on huoli vanhusten ihmisoikeuksien toteutumisesta vanhuspalvelujen kilpailutusprosesseissa.
Perussuomalaisten kansanedustajan Kaj Turusen mielestä hallinnon ei pitäisi luoda ohjeita, asetuksia tai lakeja, joilla haitataan työllisyyden kehitystä.
RKP:n eurovaaliehdokas Björn Månssonin mielestä Venäjän toimet Krimin niemimaalla ja Ukrainan rajalla ovat tehneet Nato-jäsenyydestä ajankohtaisen aiheen Suomessa ja Ruotsissa.
Lokakuussa 2013 kunta-alalla työskenteli 432 000 palkansaajaa. Henkilöstömäärä väheni 4 500 henkilöllä edelliseen vuoteen verrattuna.
Asiantuntijan näkee puhelimien paikannuspalveluiden käytössä monia ongelmia.
D-vitamiinilisiä syövät vanhukset eivät välty kaatumisilta yhtään todennäköisemmin kuin muutkaan, vaikka D-vitamiinia on suositeltu kaatuilun ehkäisyyn jo pitkään, kertoo Uutispalvelu Duodecim.
Suomalaiset valitsisivat Eurooppa- ja ulkomaankauppaministeri Alexander Stubbin kokoomuksen seuraavaksi puheenjohtajaksi, kertoo neljän maakuntalehden teettämä kysely.
STTK:n puheenjohtajan Antti Palolan mukaan järjestö edellyttää työttömyysturvaa ja eläkeindeksiä koskevien kehysriihipäätösten uudelleen arvioimista minihallitusneuvotteluissa.
Euroopan parlamentin ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja haluaa käydä keskustelua Nato-sotilaiden pysyvästä sijoittamisesta Itä-Eurooppaan.
Saksan ulkoministeri Frank-Walter Steinmeierin mukaan Ukrainan kriisin ratkaiseminen diplomaattisin keinoin on mahdollista.
Kuntalain uudistusta valmistellut työryhmä ehdottaa kuntalaisille uusia mahdollisuuksia osallistua kunnan toimintaan.
Ukrainan presidentinvaalien ennakkosuosikki Petro Poroshenko puolustaa Ukrainan hallituksen joukkojen kovia toimia Itä-Ukrainassa.
Ruotsin puolustusministeri Karin Engström on huolissaan Venäjän toimista Ukrainan kriisiin liittyen.
Puolustusministeri Carl Haglundin mukaan Suomen ja Ruotsin puolustusyhteistyötä voidaan tiivistää Naton puitteissa.
Ukrainan pääministeri Arseni Jatsenjuk matkusti sunnuntaina Odessaan vedotakseen Ukrainan yhtenäisyyteen viikonlopun väkivaltaisuuksien jälkeen.
Teknologiateollisuuden positiivinen kehitys on jatkunut alkuvuoden aikana.
Teknologiateollisuuden mukaan Viron yritysveromallin käyttöönotto ja sukupolvenvaihdosten perintö- ja lahjaveron poistaminen houkuttelisivat Suomeen enemmän investointeja.
Euroopan liberaalien toinen kärkiehdokas Olli Rehn ihmettelee Euroopan demareiden eurovaaliohjelman epämääräistä kantaa Euroopan julkiseen talouteen.
Venäjä-mieliset ja Ukrainan yhtenäisyyttä kannattavat ovat ottaneet yhteen Etelä-Ukrainassa sijaitsevassa Odessan satamakaupungissa.
Talousprofessorin mukaan poliittinen ja taloudellinen valta valuu pois Yhdysvalloilta. Samaan aikaan muut valtiot solmivat kahdenvälisiä sopimuksia.
Työsuojeluviranomainen mukaan kesätyöntekijöiden kannattaa tehdä kirjallinen työsopimus ennen kesätöiden alkua.
Yhdysvaltalaissenaattori John McCainin mukaan Saksan voimakkaan teollisuuden vaikutusvalta liittokansleri Angela Merkelin johtaman hallituksen politiikkaan on liian suuri.
Varastotyöntekijöiden ammattiosastot ovat päättäneet kahden päivän lakosta, joka alkaa vapun jälkeen.
Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko pohtii vielä osallistumistaan kokoomuksen puheenjohtajakisaan.
Yhdysvaltain talous kasvoi alkuvuonna vain 0,1 prosenttia, mikä oli selvästi odotettua vähemmän. Nordean analyytikko ei kuitenkaan pidä pudotusta dramaattisena.
Kaupan alan varastotyöntekijät ovat perjantain ja lauantain lakossa.
Kokoomuksen Janne Sankelon mukaan Suomi neuvotteli pääministeri Jyrki Kataisen johdolla hyvän tuloksen maatalouden EU-rahoituksen osalta.
Yrittäjien Anssi Kujala ihmettelee suomalaisten yrittäjien työn julkista leimaamista.
Ukraina on romahduksen partaalla, toteaa Venäjän ulkopolitiikan asiantuntija Fjodor Lukjanov.
Kokoomuksen kansanedustaja Ilkka Kanervan mukaan Ukrainan tilanne vaikuttaa tällä hetkellä varsin lohduttomalta.
Yhdysvaltain ulkoministeri John Kerryn mukaan USA kohdistaa kovan luokan talouspakotteita Venäjän talouden keskeisiin sektoreihin, jos presidentti Vladimir Putin päättää hyökätä Itä-Ukrainaan.
Presidentti Sauli Niinistön mukaan Venäjän toiminta Ukrainan kriisissä on nopeasti asettanut turvallisuusjärjestyksen kovien paineiden ja eroosion alaiseksi.
Sivistysvaliokunta tukee hallituksen esitystä, joka varmistaa yliopistojen rahankeräykset.
Saksalaispoliitikot kritisoivat voimakkaasti Saksan ex-liittokansleri Gerhard Schröderiä hänen vietettyään 70-vuotisjuhliaan Pietarissa yhdessä Venäjän presidentti Vladimir Putinin kanssa.
Opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää avustuksia, joilla kehitetään opettajien pedagogista ICT-käytön ohjausta.
Venäjän valtionjohto on toistaiseksi vähätellyt länsimaiden asettamia Ukraina-pakotteita tehottomina väittäen niiden jopa pitävän Venäjän taloutta yllä.
Kokoomuksen Nuorten Liitto vaatii, että eläkeratkaisussa sitoudutaan työurien pidentämiseen eläkeikää nostamalla ja työssäjaksamisen esteitä poistamalla ja että eläkemaksujen korotuksista pidättäydytään.
Yhdysvallat on laajentanut Ukraina-pakotteensa koskemaan seitsemää venäläistä yksityishenkilöä ja 17 yritystä.