Artikkelit: Ilkka Ahtokivi

Suomen sijoitus tärkeimmissä maakuvatutkimuksissa on ollut viime vuosina nouseva.
Deloitte, Ernst & Young, KPMG ja PricewaterhouseCoopers lopettavat toimintansa maassa.
Syynä on se, ettei sotaa saa sanoa sodaksi.
Ministerien on määrä tavata torstaina Turkin Antalyassa.
Arviolta miljoona lasta on paennut Ukrainasta viime viikkojen aikana.
Omatoiminen kuljettaminen voi täyttää lapsikaappauksen tunnusmerkit.
Suomen kuluvan vuoden bruttokansantuotteen kasvu uhkaa puolittua.
Presidentti uskoi, että sodalla olisi Venäjälle myönteinen lopputulos.
Venäjän aloittama sota Ukrainassa ei ole pysäyttänyt Fennovoiman ydinvoimalahankkeen valmistelua.
Öljyjätti pahoittelee, että se osti viime viikolla maasta öljyerän halpaan hintaan.
Pormestari sanoo hylänneensä hyökkääjän vaatimuksen kaupungin luovuttamisesta.
Lausunnossa mainittiin myös suomalaiset elintarvikeyhtiöt Valio, Paulig ja Fazer.
Rikollisuuden taso on kasvanut sekä ulkomaalais- että suomalaistaustaisilla nuorilla.
Naisjohtajien osuus pörssiyhtiöiden hallituksissa oli viime vuonna 29 prosenttia ja johtoryhmissä 27 prosenttia.
YK:n mukaan yli 400 siviiliä on kuollut Venäjän tulituksessa.
Maanpuolustuskorkeakoulun Antti Paronen ennakoi Odessan ja sen lähialueiden valtaamista.
Suomalaiset yritykset ovat reagoineet nopeasti epävakaaseen tilanteeseen ja kauppaa Venäjälle ei tehdä.
Ukrainan presidentti varoitti länsimaita, että sota ei pysähdy Ukrainaan.
Venäjän presidentin laatta oli merimuseo Forum Marinumin muistolaatta-alueella.
Yhdysvallat on lisäämässä läsnäoloaan Baltiassa.
Suunnitelman mukaan tuotanto päättyisi ensi kesän aikana.
Kaikkiaan 14 maata oli lähettänyt turvallisuusapua hyökkäyksen alkaessa.
Työnantajan mukaan vaadittuihin palkankorotuksiin ei ole Suomella varaa.
EU:n Josep Borrellin mukaan tarvitaan lisää kouluja, enemmän vastaanottokeskuksia ja enemmän kaikkea.
Antti Parosen mukaan luvassa on parhaimmillaan vaikeita aikoja Ukrainaan.
Valio lopetti viime viikolla kaiken viennin Suomesta Venäjälle ja Valko-Venäjälle.
Leipomo- ja ruokapalveluyrityksen johdon mukaan he eivät nähneet muuta vaihtoehtoa.
Korkea-arvoiset brittiupseerit ovat huolissaan, että jotkut palveluksessa olevat tai reserviläiset saattavat lähteä sotimaan.
Kansanedustajan mukaan venäläiset vaurioittivat Donetsk-Mariupol -kaasuputkea.
Yhdysvallat on jo ilmoittanut joukosta pakotteita Venäjää ja presidentti Vladimir Putinia vastaan.
Venäjän presidentin mukaan hyökkäys etenee suunnitelmien ja aikataulun mukaisesti.
YK:n pakolaiskomissaarin mukaan kyseessä on nopeimmin kasvava pakolaiskriisi Euroopassa sitten toisen maailmansodan.
Olha Stefanishnyan mukaan sairaaloita ja päiväkoteja on pommitettu eri kaupungeissa.
Venäjän suurin lentoyhtiö lentää vain Valko-Venäjälle.
Positiivisella otteella positiiviseen tulokseen, kirjoittaa kokoomuksen kansanedustaja.
Zara sulkee kaikki 502 vaatekauppaansa Venäjällä sunnuntaista alkaen.
Tasavallan presidentti oli Yhdysvaltain vierailullaan myös amerikkalaistelevision lähetyksessä.
Kokoomusedustajan mukaan puolustushankintoja pitää nyt kohdistaa vahvasti kotimaahan.