Canberra Timesissa Ian Warden kirjoittaa tänä vuonna 150 vuotta täyttävästä Jean Sibeliuksesta. Warden toteaa olevansa Sibeliuksen kertakaikkinen ihailija.
– Kaikilla kansoilla on tietysti oma kansallislaulunsa, mutta, lukija, entä jos olisi Maailman Kansallislaulu? Entä jos olisi yksi taivaallinen laulu kiehtovalla melodialla jonka kaikki ihmiset maailmassa heti tunnistaisivat ja viheltäisivät ja laulaisivat, Ian Warden kysyy.
– Sen sanat juhlistaisivat rakkaan pienen planeettamme herkkää rakastettavuutta. Valittu melodia voisi edustaa (ehkä kuuntelevalle universumille, joka kuuntelisi ihaillen) lajimme maagista kykyä musiikkiin? Minkä melodian, minkä sävelen, maailma valitsisi?
Ian Warden kallistuu säveltäjä Leopold Stokowskin (1882-1977) kannalle, jonka mielestä Sibeliuksen Finlandian hymni olisi täydellinen.
– Se on yksi kuuluisimmasta, levytetyimmistä, käytetyimmistä sävelmistä. Kaikki olette kuulleet sen version jossain, ehkä elokuvissa, ehkä aromaterapistinne huoneessa, ehkä soittoäänenä.
Warden sanoo Sibeliuksen kääntyvän haudassaan, koska hänen maalliseen hymniinsä on tehty niin monia englanninkielisiä uskonnollisia sanoituksia. Kirjoittajan mielestä ne loukkaavat V. A. Koskenniemen sanoja.
– Finlandia on ilmentymä suomalaisesta isänmaallisuudesta, joka kehottaa paljon sorrettuja suomalaisia juhlimaan tapaa, jolla Suomi herää itsenäisyyden uuteen aamuun.
Canberra Times kehottaakin Canberra Choral Societya esittämään vinkuvien Finlandia-irvikuvien sijaan suomalaisen Finlandian.