Suomessa myytiin huhti-kesäkuussa 131 000 paria aurinkolaseja. Niiden keskihinta nousi yli kahdeksan prosenttia, kertoo näkemisen ja silmäterveyden toimialan yrityksiä edustava Näe ry.
– Poikkeuksellisen aurinkoiset kevät ja kesä näkyivät selvästi aurinkolasimarkkinassa, joka vahvistui reippaasti niin liikevaihdolla kuin volyymilla mitaten, kertoo Instru Optiikka Oy:n myyntijohtaja Anu Tola.
Aurinkolasien kaupan liikevaihto kasvoi huhti-kesäkuussa vuodentakaisesta lähes 16 prosenttia seitsemään miljoonaan euroon. Kappalemäärissä mitaten kasvua oli kuitenkin vain viitisen prosenttia.
– Trendeistä tietoisemmat ja ulkonäköön enemmän satsaavat asiakkaat hankkivat useammat, erityyliset aurinkolasit eri käyttötilanteisiin. Toisaalta aurinkolasit vahvuuksilla ostaneet asiakkaat panostivat entistä enemmän laadukkaisiin aurinkolasilinsseihin, sopivan kehyksen lisäksi, Tola kertoo.
Optisen alan vähittäiskaupan liikevaihto nousi 2,3 prosenttia 165 miljoonaan euroon vuoden ensimmäisellä puoliskolla. Tuoteryhmistä erityisesti aurinkolasit ja piilolinssit tekivät kauppansa.
– Kevään aikana optisen kaupan kasvu alkoi lähestyä vähittäiskaupan yleistä linjaa, joka Tilastokeskuksen mukaan oli 3,3 prosenttia ensimmäisellä vuosipuoliskolla, kertoo Näe ry:n toimitusjohtaja Panu Tast.
Alan kokonaismyynnin uskotaan kasvavan vuoden loppupuolella maltillisesti.
Alan markkinoista hieman vajaa 90 prosenttia syntyy viiden suuren ketjuyrityksen liikevaihdosta. Instru Optiikan osuus on hieman yli 37 prosenttia ja Silmäaseman vajaa 28 prosenttia.
Specsaversin osuus on 14 prosenttia, Fenno Optiikan lähes kuusi prosenttia ja Synsamin 5,2 prosenttia.