Aurinko pilkahti taloudessa mutta synkät pilvet vaanivat yhä

Suomen talous on kasvanut tammi-maaliskuussa odotettua nopeammin, mutta kotimaisen kysynnän kasvun ei uskota jatkuvan yhtä vahvana ilman viennin vetoapua.

Tilastokeskus ennakoi bruttokansantuotteen nousseen vuoden ensimmäisellä neljänneksellä yhden prosentin vuodentakaisesta ja 0,4 prosenttia edellisestä neljänneksestä.

Maaliskuussa tuotanto laski helmikuusta 0,4 prosenttia, mutta oli 0,7 prosenttia vuodentakaista suurempi. Helmikuussa tuotanto kasvoi tarkentuneiden tietojen mukaan 1,9 prosenttia vuodentakaisesta.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Bruttokansantuotteen kasvu oli odotettua ripeämpää ja kertoo yksityisen kulutuksen ja rakentamisen noususta, vaikka vientiteollisuuden vaikeudet jatkuivatkin vuoden alussa, arvioivat Danske Bankin ekonomistit tuoreita lukuja tiedotteessaan.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Tilastokeskuksen mukaa alkutuotanto kasvoi maaliskuussa viisi prosenttia, jalostus kaksi prosenttia ja palvelut vajaan prosentin vuodentakaisesta.

Danske Bankin ekonomistit muistuttavat esimerkiksi autokaupan kasvaneen tammi-maaliskuussa yli seitsemän prosenttia vuodentakaisesta. He pitävät kuitenkin epätodennäköisenä, että kotimainen kysyntä voisi jatkua yhtä vahvana ilman viennin vetoapua.

Suomen tavaraviennin arvo jäi Tullin mukaan tammi-maaliskuussa kahdeksan prosenttia vuodentakaista alhaisemmaksi.

Mainos