Kesäkuun lopussa oli Helsingissä rakenteilla 8 325 asuntoa, mikä on yli 1 000 asuntoa enemmän kuin edellisvuotena vastaavaan aikaan, kerrotaan Helsingin kaupunginkanslian tiedotteessa.
Rakenteilla olevien asuntojen kerrosalaa oli enemmän kuin aiemmin 2010-luvulla vastaavina ajankohtina. Keskeneräisen asuntotuotannon huippulukemat koostuvat kaupungin mukaan poikkeuksellisen suuresta uustuotanto- ja laajennuskohteina rakennettavien asuntojen määrästä. Käyttötarkoituksen muutoksia oli rakenteilla vain nelisen prosenttia.
Huhti-kesäkuun aikana valmistui noin 1 050 asuntoa, joista suurin osa uudistuotantokohteisiin. Uustuotantona ja laajennuksina asuntoja valmistui 2010-luvun vastaavien vuosineljännesten huippumääriä, vaikka kerrosalaa syntyi vain jonkin verran viimeisen viiden vuoden keskiarvoa enemmän.
Huhti-kesäkuussa aloitettiin 2 340 asunnon rakentaminen, joista viisi prosenttia käyttötarkoituksen muutoksena. Asuntojen määrä myönnetyissä rakennusluvissa oli noin 1 280, joista käyttötarkoitusten muutoksia oli noin 15 prosenttia.
Myönnettyjen rakennuslupien asuntomäärä on kaupungin mukaan keskimäärin samalla tasolla kuin aiempina vuosina.
Toimitiloja valmistui huhti-kesäkuussa poikkeuksellisen paljon. Valmistunutta toimitilarakennusten kerrosalaa oli noin 120 prosenttia enemmän kuin 2010-luvun vastaavina ajankohtina keskimäärin. Samoin myönnettyjen toimitilarakennuslupien kerrosala oli viime vuosien tapaan poikkeuksellisen suuri.
Toisella vuosineljänneksellä aloitettiin noin 98 130 kerrosneliön rakentaminen, mikä on 40 prosenttia enemmän kuin 2010-luvun toisilla vuosineljänneksillä keskimäärin. Lisäksi keskeneräisiä toimitiloja oli noin 80 prosenttia enemmän kuin vastaavina toisen vuosineljänneksen ajankohtina 2010-luvulla keskimäärin.